Kroatian sodan alku

 

Kroatian sodan taistelut alkoivat pieninä yhteenottoina jo ennen Kroatian itsenäistymispäivää 25. kesäkuuta. Sloveniaan matkalle olleet panssarit tulittivat Osijekissa jo 27. kesäkuuta. Slovenian sodan aikana pieniä kahakoita oli päivittäin. Celijen kylän etninen puhdistus 4.–7. heinäkuuta 1991 ja Tenjan taistelu 7. heinäkuuta aloittivat varsinaisen sodan. Joskus heinäkuun 20. päivän tienoilla aseelliset yhteenotot syvenivät jatkuvimmiksi taisteluiksi. Serbit pyrkivät valtaamaan Kroatian serbialueita ja karkottamaan ja tappamaan niillä asuvat kroaatit pois.

Serbien tavoitteena lienee ollut vallata Kroatia linjalla Vitrovitica-Karlovac-Karlobag, Tonavan ympäristö sekä saada pääsy Adrianmerelle, mikä tarkoittaa noin 45 prosenttia Kroatiasta. Mutta serbit saivat käsiinsä vain noin kolmanneksen Kroatiasta.

Kun Kroatia itsenäistyi, Jugoslavian liittoarmeija halvaantui viikossa muun muassa miehistöpaon vuoksi. Kroatian sota laajeni asteittain heinäkuusta lokakuuhun sekä vielä marraskuussakin serbien vallatessa koko ajan uusia alueita.

Kesäkuun lopusta elokuun puoliväliin asti Kroatian taistelut rajoittuivat lähinnä maan serbienemmistöisille alueille ja olivat pienellä voimalla tapahtuvia, joskin paikallisesti vakavia. Serbisissit laajensivat aluettaan tuhoten kyliä, tappaen, kiduttaen ja ryöstäen. Sissit hyökkäsivät johonkin kylään, tekivät puhdistuksen ja hävisivät kuin tuhka tuuleen iskeäkseen seuraavassa kylässä. Heinäkuun lopussa kuolonuhreja saattoi olla vielä alle 100.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy