Kulttuurinen omiminen

Kynttilöistä tehty svastika hindulaisessa pyhäkössä. Monissa kulttuureissa käytetyn ikivanhan hakaristisymbolin ottamista kansallissosialistien tunnukseksi on pidetty esimerkkinä kulttuurisesta omimisesta.[1][2][3] Käsitettä ei käytetty vielä 1940-luvulla.

Kulttuurinen omiminen tai kulttuurinen appropriaatio[4] (engl. cultural appropriation tai misappropriation) on sosiaalisen oikeudenmukaisuusteorian käsitteistöä ja tarkoittaa epäeettistä toimintaa, jossa etuoikeutetun ryhmän jäsen ottaa käyttöönsä vähemmän etuoikeutetun identiteettiryhmän piirteitä tai kulttuurituotteita.[5][6][7][8] Kulttuurinen omiminen kohdistuu alempitasoiseksi tulkittuun etniseen ryhmään tai johonkin muuhun marginaaliryhmään, kuten vammaisiin tai seksuaaliseen vähemmistöön.[5] Teon paheksuttavuuden katsotaan olevan sitä suurempi, mitä alisteisempaan ryhmään teko kohdistuu, kun lainattua kulttuuria ei arvosteta, tai kun kulttuurilainaa hyödynnetään kaupallisesti.[9]

Kulttuurisen omimisen käsite syntyi 1980-luvulla postkoloniaalisen teorian piirissä, missä länsimaisen kulttuurin katsottiin riistävän muiden kulttuurien piirteitä ottamalla niitä omaan käyttöönsä irrallaan niiden kulttuurisista yhteyksistä.[10][11] The Guardian -lehden artikkelissa Jessica Metcalfe havainnollisti eroa hyväksymänsä oikeutetun appropriaation ja misappropriaatioksi kutsumansa vääränä pitämänsä käytön välillä: on hyväksyttyä ja ihailtavaa lainata, jakaa ja inspiroitua vieraan kulttuurin tuotteista. Sen sijaan hän pitää vääränä ottaa ilman lupaa käyttöön varsinkin vähemmistökulttuurin artefakteja. Ratkaisevia ovat ryhmien valtasuhteet: etuoikeutetut eivät saa hyödyntää alistettujen kulttuuria, koska tämä hänen mukaansa jyrkentää valtasuhteiden epätasapainoa. Esimerkiksi intiaanien sulkapäähineiden käyttö on Metcalfen mielestä aina epäeettistä, ellei ole Amerikan alkuperäisväestön tunnustettu johtaja.[7]

Käsitteen arvostelijat ovat vastanneet, että kulttuurivaikutteiden lainaaminen on normaalia kulttuurinvaihtoa.[12][13] On myös väitetty, että kulttuurisen riiston arvostelu oli historiaan taaksepäin katsomista jo syntyaikanaan 1980-luvulla. Lisäksi käsitteen käyttö oli aiheettomasti laajentunut siirtomaajärjestelmän arvostelusta kaikenlaisten identiteettiryhmien välisiin suhteisiin.[14]

  1. Sunder, Kalpana: The ancient symbol that was hijacked by evil BBC Culture. 17.8.2021. Viitattu 10.7.2022. (englanniksi)
  2. Thanapal, Sangeetha: Can symbols be reclaimed from evil? The swastika and the problem of cultural appropriation ABC Religion & Ethics. 18.12.2019. Viitattu 10.7.2022. (englanniksi)
  3. Kennedy-Howard, Nellis: Celebrate, Not Appropriate 25.8.2017. Sierra Club. Viitattu 10.7.2022. (englanniksi)
  4. kulttuurinen omiminen YSO - Yleinen suomalainen ontologia.
  5. a b Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 223 - "-- nor can an able-bodied person take on the role of a disabled person."
  6. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Fourmile268-9 ei löytynyt
  7. a b Metcalfe, Jessica: Native Americans know that cultural misappropriation is a land of darkness Americas - Fashion. 18.5.2012. The Guardian. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  8. Johnson, Maisha Z.: What’s Wrong with Cultural Appropriation? 14.6.2015. Everyday Feminism Magazine. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  9. IL työryhmä: Tiedätkö mitä on cancelointi, intersektionaalisuus ja tonepolicing? Tässä woke-suomi-woke-sanakirja Iltalehti. 28.11.2021.
  10. Cultural appropriation Oxford reference. 2021.
  11. Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 77–82
  12. McWhorter, John: You Can’t ‘Steal’ a Culture: In Defense of Cultural Appropriation Sharing Is Caring. 15.7.2014. The Daily Beast. Viitattu 12.5.2016. (englanniksi)
  13. Sinokki, Jani: Not-so-woke: kuinka sosiologisaatio turmelee yhteiskunnallisen keskustelun. Kanava, 2022, nro 4, s. 22-26.
  14. Pluckrose ja Lindsay, 2020, s. 75-77

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by razib.in