Lapinlahden linnut | |
---|---|
![]() |
|
![]() Matti Jaarasen suunnittelema logo |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1983– |
Tyylilaji | pop, rock |
Kotipaikka | Helsinki, Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Pekka Hedkrok, laulu, koskettimet |
Levy-yhtiö |
EMI Finland |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
Lapinlahden Linnut eli Lapparit on suomalainen vuodesta 1983 alkaen toiminut musiikkiyhtye. Yhtye on saanut virallisesti nimensä Helsingissä sijaitsevasta Lapinlahdenkadusta,[1] mutta Lapinlahden Lintujen englanninkielisessä nimessä Rampton Birds on kuitenkin suomennettuna suora viittaus Lapinlahden mielisairaalaan. Yhtye on esiintynyt yli 2 500 konsertissa.[2] Lokakuussa 2012 yhtye ilmoitti jättävänsä keikkailun ja piti jäähyväiskiertueen maaliskuussa 2013. Yhdeksän vuotta myöhemmin kesäkuussa 2022 yhtyeen alkuperäiskokoonpano yhdisti jälleen voimansa ja juhlisti syksyllä 2023 uraansa 40-vuotisjuhlakiertueella.
Lapinlahden Lintujen keikkaesiintymiseen liittyvät oman musiikin ohella erottamattomasti erilaiset ajankohtaiset ja huumoripitoiset sketsit ja kuvaelmat, sillä yhtyeen jäsenet ovat suurelta osin näyttelijöitä. Lapinlahden Lintujen musiikissa ja sketseissä tyypillinen teema on epäonnistuneista ja kaltoin kohdelluista ihmiskohtaloista. Yhtyeen jäsenet ovat kertoneet tavoitteikseen ”vastustaa sitä, että ihmisiä huijataan, riistetään, alistetaan ja sorretaan”[2] ja yleisesti olla ”pienen ihmisen puolella suurta vääryyttä vastaan”.[1]
Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Tero ja minä”, ”Se ei käy”, ”Vihtaasi on kustu”, ”Älä pure mun ananasta”, ”Sateet tulevat”, ”Tapasin naisen”, ”Köyhän taivas”, ”Kuppilan tango”, ”Tyttö huutaa hii”, ”Aimon virsi”, ”Lipputangon nuppi”, ”Elämä janottaa” sekä sanonnaksi muodostunut ”Sedät jaksaa heilua”.
Yhtye tunnetaan myös televisioon tekemistään sketsisarjoista.
Kirja Lapinlahden Linnut – Miksei asioista puhuta ilmestyi 21. syyskuuta 2023. Kirjan on kirjoittanut Timo Rossi .[3]