Laulujen laulu | |
---|---|
שיר השירים | |
Tanak Ketuvim |
|
Raamattu Vanha testamentti |
|
Laulujen laulu. Gustave Moreau, 1852. |
|
Synty | |
Kirjoittaja (perint.) | Salomo |
Ajoitus | 300–200-luvut eaa.[1] |
Teksti | |
Genre | romanttinen runous |
Alkukieli | heprea |
Lyhenne | Laul. l. |
Lukuja | 8 |
Jakeita | 117 |
Edeltävä: < Saarn.Seuraava: Jes. > |
|
Laulujen laulu (hepr. שִׁיר הַשִּׁירִים, Shīr ha-Shīrīm), myös Korkea veisu tai Salomon veisu, on heprealaisen Raamatun runollinen kirja. Juutalaisessa kaanonissa se sijoittuu kolmanteen pääosioon, Ketuvimiin (’kirjoitukset’). Kristillisessä Vanhassa testamentissa kirja puolestaan on alusta lukien 22., ja se lukeutuu runouden ja viisauskirjallisuuden joukkoon.
Uskonnollisessa perinteessä kuningas Salomon nimiin attribuoitu Laulujen laulu on rakkausrunoutta, jossa nainen ja mies puhuvat vuoronperään. Sen sisällössä on paljon vertauksin ja metaforoin kuvattua peitekielistä mutta häpeämätöntä erotiikkaa.[1]