Lestadiolaisuus

Lestadiolaisuus on arvokonservatiivinen, pietistis- ja herrnhutilaisvaikutteinen 1800-luvun puolivälissä syntynyt enimmäkseen luterilaisten kirkkojen sisällä toimiva herätysliike ja ideologia, jonka monet suuntaukset kuitenkin eroavat luterilaisesta kristinopista varsin paljon, muun muassa eksklusiivisen seurakuntaopin osalta, erilaisen ehtoollisopin osalta, uskomalla lasten syntyvän uskossa ja siten lapsikasteen kannattamisesta huolimatta kieltämällä kasteen uskoasynnyttävyyden sekä pitämällä ihmisen ääneen julistamaa synninpäästöä ainoana armovälineenä. Lestadiolaisuuden suurimpana suuntana on vanhoillislestadiolaisuus. Puhekielessä lestadiolaisuudella tarkoitetaan usein vain vanhoillislestadiolaisuutta. Liikkeen muut suunnat ovat paljon pienempiä, näistä suurimmat ovat esikoislestadiolaisuus ja rauhansanalaisuus. Lestadiolaisuuden eri suuntauksilla on kannattajia pääasiassa Suomessa, Norjassa, Pohjois-Amerikassa, Ruotsissa, Venäjällä ja Virossa. Pienempiä ryhmiä on muun muassa Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Keski-Euroopassa. Lestadiolaisuus on nimetty sen perustaneen saarnaaja Lars Levi Laestadiuksen (Lauri Leevi Læstadius) mukaan.

Lestadiolaisuus on Pohjoismaiden suurin kirkollinen herätysliike.[1] Se toimii Pohjoismaissa evankelis-luterilaisen kirkon sisällä. Se on myös laajimmalle levinnyt Pohjoismaissa syntynyt uskonnollinen liike.[2] Lestadiolaiset tekevät lähetystyötä 23 maassa. Lestadiolaisuus ja erityisesti vanhoillislestadiolaisuus on suomalaisten keskuudessa tunnetuin kaikista herätysliikkeistä. Tutkimuksen mukaan noin kolme neljäsosaa suomalaisista tuntee nimeltä lestadiolaisuuden.[3]

  1. Seppo Lohi: Lestadiolaisuuden alkuvaiheita 4.7.1999. lestadiolaisuus.info. Viitattu 10.4.2007.
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti;viitettä Hajannukset ei löytynyt
  3. Kirkkomonitor 2004 -tutkimus. — Kirkon nelivuotiskertomus (Arkistoitu – Internet Archive)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy