Luontoisetu

Luontoisetu on jonakin muuna vastikkeena kuin rahana maksettava palkka tai rahapalkan lisäksi suoritettava etu. Luontoisetuja ovat esimerkiksi asunto-, auto-, puhelin- ja ravintoetu. Nämä edut otetaan työ- tai virkasuhteessa olevan henkilön verotuksessa huomioon rahamääränä, jonka suuruus vahvistetaan vuosittain.^[1][2]

Vuoden 1922 työsopimuslain mukaan työsuhteessa olevan työntekijän palkka voitiin maksaa luontoisetuna, eli asuntoetuna.^[3] Vuoden 1970 työsopimuslain (320/1970, 18 §) mukaan luontoisedut saivat olla vain osa palkasta tai palkan lisänä. Metsä- ja lauttaustyöväen yhteisasunnoista 1947 säädetyssä laissa määrättiin, ettei erikseen miehille ja naisille tarkoitettuun yhteisasuntoon majoitetulta saanut ottaa maksua eikä muuta vastiketta.^[4] Aiemmin myös valtion virassa tai toimessa olleen henkilön oli asuttava hänelle varatussa asunnossa, ellei toimialan ministeriö myöntänyt lupaa asua muualla. Myös evankelis-luterilaisen kirkon papiston ja kanttorien sekä maaseudun kansakoulunopettajien luontoisetuna oli asunto.^[2] Valtion ja kuntien virkamiehet sekä myöhemmin myös kansakoulunopettajat joutuivat maksamaan luontoiseduistaan vastiketta.^[5]

1. ↑ Iso tietosanakirja. WSOY, 1995–1997.
2. ↑ ^{a b} Otavan iso tietosanakirja. Otava, 1960–1965.
3. ↑ Työsopimuslaki, 141/1922, 11 §, voimassa 1922–1970
4. ↑ Laki 151/1947, 9 §, voimassa 1947–1967.
5. ↑ Uusi tietosanakirja. Tietosanakirja oy, 1960–1966.