Mallintaminen

Esimerkki tieteellisestä mallintamisesta

Mallintaminen tarkoittaa todellisuuden osan, esimerkiksi tietyn ilmiön tai systeemin esittämistä muulla tavalla kuin sillä itsellään. Mallintamista on esimerkiksi kartta, joka on malli todellisesta maastosta tai pienoismalli, joka on pienennetty malli todellisesta esineestä. Mallintamista voidaan tehdä myös matemaattisesti, kuten esimerkiksi painovoimamalli, joka kuvaa kahden tai useamman kappaleen välistä vuorovaikutusta. Myös toimintamalli aivoissa, todellisen toiminnan esitys aivojen ymmärtämässä muodossa, voidaan katsoa mallintamiseksi. Mallinnuksen tuloksia käytetään muun muassa ilmiön simulointiin, tutkimukseen ja käyttäytymisen ennustamiseen eri tilanteissa.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy