Malta Eurovision laulukilpailussa

Malta
Paikallinen TV-asema PBS
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 35
Ensiesiintyminen 1971
Paras sijoitus 2. (2002, 2005)
Huonoin sijoitus 24. (2006)
Paras pistemäärä 255 (2021)
Huonoin pistemäärä 1 (2006)
Viimeinen sija 3 (1971, 1972, 2006)

Malta osallistui ensimmäistä kertaa euroviisuihin vuonna 1971. Muutamat ensivuodet maa menestyi kuitenkin erittäin heikosti, ja sen takia maa vetäytyi kisoista vuonna 1975. Malta palasi kisoihin vuonna 1991. Maa ei ole voittanut kertaakaan, mutta se on parhaimmillaan sijoittunut toiseksi vuosina 2002 ja 2005. Vuonna 2003 (toiseksi viimeinen) maalla kuitenkin meni paljon huonommin. Vuonna 2006 maa sijoittui viimeiseksi, eikä kahtena sen jälkeisenä vuonna päässyt ollenkaan finaaliin. Vuonna 2009 maata edusti Chiara, joka oli aikaisemmin sijoittunut toiseksi ja kolmanneksi, mutta nyt sijoitus oli kahdeskymmenestoinen.

Eurovision laulukilpailun 2024 fanikatsomon mainoksia Valletassa.

Kaksi ensimmäistä kappalettaan Malta esitti maltan kielellä. Loput on laulettu englanniksi, mutta vuoden 2000 viisussa oli myös muutama lause maltaa.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy