Marilyn Manson

Tämä artikkeli kertoo rock-yhtyeestä. Yhtyeen johtohahmosta kertoo artikkeli Marilyn Manson (muusikko).
Marilyn Manson
Marilyn Manson esiintymässä Ranskassa vuonna 2007.
Marilyn Manson esiintymässä Ranskassa vuonna 2007.
Tiedot
Toiminnassa 1989
Tyylilaji industrial metal
alternative metal
shock rock
Kotipaikka Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Marilyn Manson
Twiggy
Paul Wiley
Gil Sharone
Daniel Fox

Entiset jäsenet

ks. luettelo

Levy-yhtiö

Hell, etc.
Cooking Vinyl
Nothing
Interscope

Aiheesta muualla
Kotisivut

Marilyn Manson on yhdysvaltalainen, vuonna 1989 Fort Lauderdalessa Floridassa perustettu alternative metal -yhtye sekä sen johtohahmon (oik. Brian Hugh Warner) käyttämä taiteilijanimi. Nimi perustuu Marilyn Monroen ja Charles Mansonin nimiin. Nimet symboloivat – tulkinnasta riippuen – kaunotarta ja hirviötä, ihmisen pimeää ja valoisaa puolta tai ihmisen hyvää ja pahaa puolta. Vuoteen 1996 mennessä jokainen yhtyeen jäsen oli nimetty naisikonin ja sarjamurhaajan yhdistelmällä.

Yhtyeen kokoonpano on vaihdellut useasti levyjulkaisujen välissä. Marilyn Manson on ainoa jäljelle jäänyt alkuperäinen jäsen. Alkuaikoina yhtye toimi nimellä Marilyn Manson & The Spooky Kids. Yhtyeen jäsenet käyttävät huomiota herättäviä vaatteita ja meikkiä. Jäsenet ovat harjoittaneet tahallaan järkyttävää käyttäytymistä lavalla ja sen ulkopuolella. Yhtyeen sanoitukset ovat saaneet usein kritiikkiä niiden uskonnonvastaisista ilmauksista ja viittauksista seksiin, väkivaltaan ja huumeisiin. Heidän esiintymistään on kuvailtu rivoksi ja hyökkääväksi. Yhtyettä vastaan on protestoitu ja se on vetoomuksien vuoksi joutunut perumaan esityksiään.

Yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti yli 68 miljoonaa albumia. Yhdysvalloissa kolme yhtyeen albumia on myynyt platinaa ja kolme ovat saaneet kultaa. Yhtye on saanut kahdeksan sen julkaisemista levyistä top kymmenen myydyimpään, joista kaksi olivat numero yksi albumeita[1].[2] VH1 on luokitellut Marilyn Mansonin 78:ksi parhaaksi rock yhtyeeksi listassaan 100 Great Artists of Hard Rock.[3] Jon Wiederhorn kuvaili kesäkuussa 2003 Marilyn Mansonia ainoaksi todelliseksi artistiksi nykypäivänä.[4]

Rolling Stone valitsi Mansonin vuoden 2015 albumin, The Pale Emperorin, vuoden 2015 parhaaksi metallialbumiksi.

  1. Eminem Stays Atop Billboard 200; Grizzly Bear, Manson Debut Top 10 billboard.com. Viitattu 29.6.2015.
  2. Top 200 Albums | Billboard Billboard. Viitattu 29.6.2015.
  3. Rock On The Net: VH1: 100 Greatest Hard Rock Artists: 1-50 www.rockonthenet.com. Viitattu 29.6.2015.
  4. MTV.com: The Argument: Marilyn Manson Is The Only True Artist Today www.mtv.com. Viitattu 29.6.2015.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy