Menettelyvirhe

Menettelyvirheellä tarkoitetaan viranomaisen tekemää virhettä hallinnollisen käsittelyn aikana.[1] Virhe voi syntyä, jos käsittelyssä joitain asianosaisen oikeuksia ei ole otettu huomioon tai viranomainen ei ole noudattanut lain asettamia velvollisuuksia.

Menettelyvirheen vuoksi päätös voidaan kumota tai purkaa virheellisenä ja asia voidaan ratkaista uudelleen.[2] Mikäli päätöksen virheellisyys on aiheutunut menettelyvirheestä, päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää tämän suostumusta.[3]

Viranomaisen toiminnassa tavallisia menettelyvirheitä voivat olla kuulemisperiaatteen noudattamatta jättäminen eli asianosaisen kuulemisen puutteellisuus tai laiminlyöminen asiaa ratkaistessa, viranomaisen esteellisyys [4][2] taikka annetun päätöksen sisällön tai perustelujen puutteellisuus.[3]

Tuomioistuimella on velvollisuus tutkia kunkin käsiteltävänä olevan asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisten vaatimusten perustelut, minkä lisäksi sillä on asiassa ns. ratkaisupakko. Tuomioistuimen on myös korjattava valituksen kohteena olevassa päätöksessä oleva virhe (oikaisupakko) esimerkiksi kumoamalla päätös tai palauttamalla se uudelleen käsiteltäväksi.

  1. Olli Mäenpää: Hallinto-oikeus, s. 47. Sisältö perustuu vuonna 2018 Oikeuden perusteokset -sarjassa julkaistuun Hallinto-oikeus-teoksen toiseen, uudistettuun painokseen. Teos on päivitetty kesäkuussa 2021.. Alma Talent Oy, 2021. ISBN 978-952-14-2346-8.
  2. a b Olli Mäenpää: Hallinto-oikeus, s. 38. Sisältö perustuu vuonna 2018 Oikeuden perusteokset -sarjassa julkaistuun Hallinto-oikeus-teoksen toiseen, uudistettuun painokseen. Teos on päivitetty kesäkuussa 2021.. Alma Talent Oy, 2021. ISBN 978-952-14-2346-8.
  3. a b Menettelyvirhe hallintoasian käsittelyssä Minilex.fi. Viitattu 16.8.2022.
  4. Olli Mäenpää: Hallinto-oikeus, s. 78. Sisältö perustuu vuonna 2018 Oikeuden perusteokset -sarjassa julkaistuun Hallinto-oikeus-teoksen toiseen, uudistettuun painokseen. Teos on päivitetty kesäkuussa 2021.. Alma Talent Oy, 2021. ISBN 978-952-14-2346-8.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy