Messukeskus (Helsinki)

Messukeskuksen eteläinen sisäänkäynti.
Messukeskus, halli 7.

Messukeskus on Suomen suurin messu-, kokous- ja kongressikeskus. Se sijaitsee Helsingin Itä-Pasilassa, Pasilan rautatieaseman ja Triplan läheisyydessä. Messukeskus valmistui vuonna 1975 ja korvasi Töölössä sijainneen Messuhallin.

Messukeskuksessa järjestetään messuja, kokouksia, kongresseja, juhlia ja muita tapahtumia. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain noin sata eri alojen messutapahtumaa ja noin 1 500 kokousta ja kongressia. Tapahtumiin osallistuu vuosittain noin 9 000 yritystä ja yli miljoona kävijää.

Messukeskuksessa järjestetään muun muassa harrastuksiin, sisustamiseen, lemmikkiharrastukseen, terveyteen, muotiin, hyvinvointiin ja liikuntaan liittyviä yleisötapahtumia. Kävijämäärältään suurimpia yleisötapahtumia ovat Helsingin kirjamessut, Vene Båt -messut, Matkamessut ja Habitare. Messukeskuksessa järjestetään vuosittain kaksi kertaa myös Suomen suurin tietokonetapahtuma Assembly. Messukeskuksessa järjestettäviä ammattitapahtumia ovat muun muassa Lääkäripäivät, FinnBuild, Teknologia ja Kuljetus-Logistiikka.

Näyttelytilojen yhteispinta-ala on noin 74 000 neliömetriä[1]. Rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 272 000 neliömetriä, johon sisältyy muun muassa 7 näyttelyhallia ja 40 erikokoista kokoustilaa. Messukeskuksen palveluihin kuuluu myös hotelli sekä 21 kahvilaa ja ravintolaa. Messukeskuksen seitsemäs näyttelyhalli vihittiin käyttöön syyskuussa 2011. Kesällä 2013 Messukeskuksessa tehtiin suuri sisäsaneeraus, jossa uudistettiin Galleria, pohjoinen sisäänkäynti, ravintolamaailma ja kokoustiloja.

Messukeskuksen omistaa Suomen Messut Oyj. Tiloja vuokrataan myös muille tapahtumanjärjestäjille.

  1. http://web.finnexpo.fi/Naytteilleasettajat/tiedotjaohjeet/hallientiedot/Sivut/default.aspx (Arkistoitu – Internet Archive)

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy