Monikulmio

Osa artikkelisarjaa
Eräitä monikulmoita

Monikulmio eli polygoni on geometriassa tasokuvio, jonka reuna on suljettu murtoviiva. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraamalla murtoviivaa jana kerrallaan kärjestä toiseen päätyy lopulta takaisin lähtöpisteeseen. Monikulmion määritelmä vaihtelee hieman kirjallisuudessa. Eräät määritelmät rajaavat itseään leikkaavat murtoviivat pois, jolloin monikulmion sisäosat ovat yhtenäiset. Toiset määritelmät hyväksyvät itsensä leikkaamisen, jolloin monikulmio voisi olla myös tähti. Tällöin sisäosan määritelmä on mutkikkaampi. Eräät määritelmät tuntevat täytetyn monikulmion, jolloin sisäosan pisteet ovat osa monikulmiota.[1][2][3]

Murtoviivan janoja kutsutaan monikulmion sivuiksi, jotka muodostavat yhdessä monikulmion piirin. Murtoviivan sisään sulkemaa aluetta kutsutaan monikulmion sisäpuoleksi, jonka kokoa voidaan ilmaista pinta-alana. Sivujen liittymispisteet ovat kärkiä ja janojen väliset asennot ilmaistaan kulmina, jotka aukeavat monikulmion sisäpuolelle. Nimityksen mukaisesti monikulmiossa on monta kulmaa. Jos kulmiossa on 5 kulmaa kutsutaan sitä viisikulmioksi. Yleistäen voidaan matemaattisessa tekstissä käyttää termiä n-kulmio, jos siinä on n kappaletta kulmia. Silloin sillä on myös n kärkeä ja n sivua.[4][5][3]

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä etalukio01 ei löytynyt
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä internex ei löytynyt
  3. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Polygon ei löytynyt
  4. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä t8 ei löytynyt
  5. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä vaisala22 ei löytynyt

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by razib.in