Montanolaisuus eli uusi profetia, kuten aikalaiset liikettä kutsuivat, oli kristillinen askeettis-eskatologinen herätysliike, joka syntyi noin vuonna 160 Vähässä-Aasiassa. Uutta profetiaa on pidetty ensimmäisenä karismaattisena uudistusliikkeenä kirkossa, joka pyrki saamaan aikaan herätyksen nopeasti kasvavaan kirkollistumiseen. Uusi profetia korosti Pyhän Hengen yliluonnollista toimintaa, askeetista elämäntapaa ja profetian lahjaa. Liike vaati kristityiltä tiukkaa moraalista elämäntapaa.[1][2][3][4]
Uuden profetian keskeisiä vaikuttajia olivat Montanus sekä Prisca ja Maximilla. Montanus oli hedelmällisyyden jumalatar Kybelen kultin pappi, joka kääntyi kristinuskoon, koki ekstaattisia tiloja alkaen profetoida vuosien 172–173 aikoihin ja perusti nimeään kantaneen lahkon Vähässä Aasiassa, nykyisen Turkin alueella. Prisca ja Maximilla olivat saman kultin papittaria.[5]
Liikkeen arvovaltainen puolustaja oli kirkkoisä Tertullianus. Liike asettui vastustamaan monarkkista piispuutta, mikä johti liikkeen kannattajien kirkosta erottamiseen ja nimittämiseen harhaopiksi. Uuden profetian viimeiset seurakunnat toimivat vielä 500-luvulla.[1][2][3][4]
<ref>
-elementti;viitettä
r31
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
r32
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
gg107
ei löytynyt<ref>
-elementti;viitettä
gg108
ei löytynyt