Napoléon I | |
---|---|
Ranskalaisten keisari ja Italian kuningas | |
Jacques-Louis Davidin muotokuva Napoleonista vuodelta 1812. | |
Ranskalaisten keisari | |
Valtakausi |
18. toukokuuta 1804[1] − 6. huhtikuuta 1814 |
Kruunajaiset | 2. joulukuuta 1804 |
Seuraaja | Ludvig XVIII (Ranskan kuningas) |
Valtakausi |
20. maaliskuuta 1815 – 22. kesäkuuta 1815 |
Edeltäjä | Ludvig XVIII |
Seuraaja | Napoleon II (kiistelty) |
Italian kuningas | |
Valtakausi |
17. maaliskuuta 1805 – 11. huhtikuuta 1814 |
Kruunajaiset | 26. toukokuuta 1805 |
Seuraaja | Viktor Emanuel II |
Reinin liiton suojelija | |
Valtakausi |
12. heinäkuuta 1806 – 19. lokakuuta 1813 |
Edeltäjä | Frans II (Pyhä saksalais-roomalainen keisari) |
Syntynyt |
Napoleone di Buonaparte 15. elokuuta 1769 Ajaccio, Korsika, Ranska[2] |
Kuollut |
5. toukokuuta 1821 (51 vuotta) Longwood, Saint Helena[2] |
Hautapaikka | Les Invalides, Pariisi |
Puoliso |
|
Lapset | |
Suku | Bonaparte |
Isä | Carlo Buonaparte |
Äiti | Letizia Ramolino |
Uskonto | ateismi |
Nimikirjoitus |
Napoléon Bonaparte (alkujaan Napoleone di Buonaparte; 15. elokuuta 1769 Ajaccio, Korsika – 5. toukokuuta 1821 Longwood, Saint Helena)[2] oli ranskalainen sotilas ja poliitikko, joka hallitsi Ranskaa itsevaltaisesti kaapattuaan vallan Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa.
Napoleon hallitsi Ranskaa ensimmäisenä konsulina vuodesta 1799 alkaen ja ranskalaisten keisarina nimellä Napoleon I vuosina 1804–1814 ja 1815. Napoleonin koko valtakautta leimasivat jatkuvat hyökkäyssodat, ja laajimmillaan hän hallitsi laajoja osia Länsi- ja Keski-Eurooppaa. Tällöin hänen valtakuntansa oli kooltaan, armeijaltaan ja väkiluvultaan Euroopan suurin sitten Rooman valtakunnan.[3] Hänet vangittiin hävityn Waterloon taistelun jälkeen vuonna 1815 ja karkotettiin Saint Helenan saarelle.