Oriental Beat

Oriental Beat Hanoi Rocks
Studioalbumin tiedot
Äänitetty	marraskuussa 1981
Julkaistu	tammikuussa 1982
Tuottaja(t)	Pete Wooliscroft
Tyylilaji	glam punk,punk, hard rock
Kesto	35.10
Levy-yhtiö	Johanna
Hanoi Rocksin muut julkaisut
Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks 1981	Oriental Beat	Self Destruction Blues 1982

Oriental Beat (1982) on suomalaisen Hanoi Rocksin toinen albumi. Albumin työnimenä oli alun perin The Second Attempt For Suicide. OK-lehden Raimo Kankkusen mukaan levyllä piti olla erään tiedon mukaan myös kappaleet nimeltä Waterfree ja Boats Waiting. Näitä kappaleita ei ole sittemmin koskaan levytetty, eikä niiden olemassaolosta ole muuta tietoa. Luultavasti kyseessä onkin litteroinnissa tapahtunut virhe, tai bändin jäsenet antoivat toimittajille etukäteen vääriä ja ristiriitaisiakin tietoja levyistään, mikä onkin todennäköisempää,^lähde? koska näin tapahtui myös ensimmäisen LP:n kohdalla.

Albumi oli eräänlainen varhainen vedenjakaja yhtyeen historiassa. Vuotta aiemmin julkaistu debyyttialbumi Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks julkaistiin vain Suomessa ja Ruotsissa, mutta toinen albumi avasi enemmän tietä kansainväliselle uralle. Vaikutusvaltainen brittiläinen musiikkilehti Kerrang! julkaisi nimenomaan ensimmäisen Hanoi Rocks -juttunsa Oriental Beat -arvosteluna. Oriental Beat avasi markkinat Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja Japaniin. Oriental Beat oli ensimmäinen Japanissa julkaistu Hanoi Rocks -levy ja pian sen julkaisemisen jälkeen Japanissa julkaistiin yhtyeen esikoislevy sekä ”Tragedy”-single. Oriental Beatin myötä yhtyeen esikoisalbumi julkaistiin myös Keski-Euroopan markkinoille Belgiassa.

Haastattelussaan musiikkitoimittaja Dave Dickson, josta tuli ensimmäisen juttunsa myötä lehden epävirallinen Hanoi Rocks -toimittaja, sanoi, että Kerrang!-lehden toimitukseen oli tullut albumi, jonka esittäjästä kukaan ei tiennyt mitään muuta kuin sen, ettei yhtye näyttänyt edustavan heavy metalia kannen perusteella. Lopulta, kun levyä oli pyöritelty toimistossa, se annettiin Dicksonille. Dickson kuunteli levyn ja vakuuttui täysin yhtyeen potentiaalista ja järjesti itsensä heti yhtyeen seuraavalle Lontoon keikalle. Ensimmäinen Kerrang!-lehden Hanoi Rocks -juttu ja Oriental Beat -arvostelu ilmestyi lehden 18. numerossa 17. kesäkuuta 1982:

»Erikoinen pohjoismainen viiden räikeän japanilaistyylisen nuoren kansikuvalla varustettu vinyyli saapui Kerrang!-lehden toimitukseen. Hanoi Rocks? Tiesikö kukaan mitä tehdä tälle levylle? ”Sysää se Dicksonille”, vaikutti selvältä vastaukselta. Joten…
Tämä on Hanoi Rocksin toinen albumi ja aika maukas sellainen myös. Aloituskappaleessa ”Motorvatin’” on hieno bassokokoutus ja mahtavat Billy Idol -tyyliset lauluosuudet. ”Looginen jatke Generation X:n Valley of the Dollsille” (jolla he lopettivat soittamasta hölmöjä rämpytyksiä ja siirtyivät soittamaan metallia), kuvaa parhaiten Oriental Beatin yleisilmettä. Todellakin, viimeistä kappaletta lukuun ottamatta, kappaleet ovat pääasiassa variaatioita yhdestä samasta yhden teemasta (huumeet ja seksi) yhdistettyinä raskaaseen bassotteluun, kiihkeään lauluun ja oudon vaimeeseen kitarointiin, kiinnostaviin saksofonihetkiin ja yllättävän tehokkaisiin Andy McCoyn tekemiin sanoituksiin. Hidas piano ja Mike Monroen tunteikas, murtunut ääni; lopputulos on erittäin liikuttava kappale.
Oriental Beat tuo esiin potentiaalista kypsyyttä ja valmiutta myös hieman räjähtävään liioitteluun. Harmi, että heidän täytyi pilata se niin tökeröllä kansikuvalla.^[1]»

Kitaristi ja lauluntekijä Andy McCoy kommentoi itse Oriental Beatin ”soundia” näin:

»Levy on todella räkäinen, tosi rokkia. Siksi pidän siitä. Levyllä on ehkä liian englantilaiset rumpusoundit, mutta kokonaisuutena olen siihen tyytyväinen. Peter on erittäin hyvä kaveri. Hän on itsekin nuori ja hän piti bändistä. Meillä oli levyä varten kolminkertainen määrä kappaleita, mutta valitsimme mukaan live-biisejä. Monta kappaletta on nauhoitettu ilman päällekkäisäänityksiä suoraan livenä studiossa^[2]»

Michael Monroe on pitänyt levyä loistavana ja kunnon rocklevynä, mutta hän on syyttänyt tuottajan pilanneen levyn soundin, muun muassa asettamalla mikit huonosti sekä muutenkin huonolla tuottamisella ja äänittämisellä. Jälki ei Monroen mielestä ollut niin hyvää kuin itse tuotetulla esikoisalbumilla. ”Harvinaisen huono tuotanto verrattuna siihen, mitä se olisi voinut olla”, sanoi Monroe Radio Rockin haastattelussa 2. marraskuuta 2007 kyseisestä levystä. Muiden Hanoi Rocksin alkupään albumien tapaan Oriental Beat on kerännyt arvostusta myöhemmin. Sitä on muun muassa tituulerattu ”glam rockin klassikoksi”.^[3] Radio Rockin "Sata kaikkien aikojen parasta rock-albumia"-äänestyksessä levy sijoittui 91. sijalle mennen muun muassa Kissin Lick It Upin, The Doorsin Morrison Hotelin, AC/DC:n For Those About to Rock We Salute Youn ja The Beatlesin White Albumin ohi. Tosin tuolloin hetkellisesti katkeroitunut Sam Yaffa haukkui levyn täydeksi ”paskaksi” syksyllä 1985.

Levyn rosoisuuteen, on sitä pidetty hyvänä tai huonona puolena, vaikutti myös se, ettei yhtyeen ensimmäinen kokoonpano ollut levyä tehdessä enää parhaimmillaan. Rumpali Gyp Casinon päihde- ja ihmissuhdeongelmien vaikutukset voi kuulla albumilla. Esimerkiksi aloituskappaleessa ”Motorvatin’” Casinolta jää lyömättä yksi tahti. Vaikka Casino rummutti löysään punk-tyyliin, on albumilla kuultavissa tavallista löysempää ja huolimattomampaa rummutusta.^[4]

Levyn takakannessa on Andy McCoyn silloisen tyttöystävän Anna Gederbyn maalatut rinnat. Aluksi McCoy piti maalata sormiväreillä, mutta Gederbyn tultua paikalle ja tarjouduttua hommaan suunnitelma muuttui. Takakansi ehti aiheuttaa Britanniassa pienen kohun, kun Lontoon feministit kehottivat boikotoimaan albumia.

Michael Monroe kertoi kesäkuussa 2022, että levy tullaan julkaisemaan uudelleen miksattuna marraskuussa 2022. ^[5]

1. ↑ Oriental Beat (Johanna Records JHN 2063). Dave Dickson. Werb Archive 28.7.2003. Viitattu 24.12.2017.
2. ↑ http://hanoi-rocks.net/ Historia: Osa 2, vuosi 1982, kirj. Petri Pakkanen
3. ↑ Metal Storm: Oriental Beat
4. ↑ Oriental Beat-albumin CD-muodon (Sanctuary Records, 2001) booklet, kirj. Ian Fortnam
5. ↑ ”Michael Monroe - I Live Too Fast To Die Young Interview 2022”. fi-FI