Pakettiauto

Volkswagen Crafter on esimerkki nykyaikaisesta suurikokoisesta pakettiautosta.

Pakettiauto on auton korimalli, joka on suunniteltu kevyiden tavaroiden, pakettien, laitteiden sekä muunlaisten pienten ja keskisuurten tavaroiden kuljettamiseen. Pakettiautojen yksi yleisimmistä tarkoituksista on erilaisten huolto- ja palvelutoimien tavaroiden kuljetus ja säilytys. Avolavallisia pakettiautoja kutsutaan lava-autoiksi. Pakettiauton ohjaamoon mahtuu yleensä kuljettajan lisäksi yksi tai kaksi matkustajaa. Pakettiauton suurin sallittu kokonaismassa on lainsäädännön mukaan 3 500 kilogrammaa.[1][2] Tätä suuremmat ’pakettiautot’ luetaan kevytkuorma-autoiksi ja niiden kuljettamiseen vaaditaan C-luokan ajo-oikeus. Vuoden 2012 lopussa Suomen autokannasta 11 prosenttia oli pakettiautoja.[3]

Autovalmistajat ovat kehittäneet myös pienistä henkilöautomalleistaan pakettiautoversiota, jolloin auton takapenkistön tila ja peräosa on kasvatettu pakettiautoluokitukselta vaadittaviin mittoihin. Esimerkkejä tällaisista versioinneista ovat muun muassa Opel Corsa Van ja Ford Fiesta Van. Henkilöauto on myös tietyin edellytyksin mahdollista muuttaa ja rekisteröidä pakettiautoksi. Näin tehdään lähinnä verotuksellisista syistä. Suomessa tunnettuja esimerkkejä ovat olleet niin sanotut piilofarmarit 1960- ja 1970-lukujen taitteessa ja korotetulla katolla varustetut farmariautot 1980-luvulla.[4] Myös tila-auton voi tietyin edellytyksin muuttaa pakettiautoksi. Vastaavasti pakettiauto on saatettu versioida tai siitä voidaan rakentaa pikkubussi, jolloin se rekisteröidään matkustajapaikkojen määrästä riippuen henkilö- tai linja-autoksi. Henkilöauto voi maksimissaan olla rekisteröity kahdeksalle matkustajalle ja kuljettajalle[5]. Yleistä on myös pakettiauton muuttaminen matkailuautosi. Matkailuauto on ”erikoistehtävään valmistettu” M-luokan (henkilöauto / linja-auto) ajoneuvo. Uuden auton autoverosta vapautuminen edellyttää vähintään 2 500 kilogramman omamassaa, 1,85 metrin korkeutta majoitustilassa vähintään 0,4 metrin leveydeltä 1,3 metrin matkalla auton pituussuunnassa. Henkilöauton käyttövoimavero (’dieselvero’) laskee merkittävästi muutettaessa se matkailuautoksi. Muutoksen edellytyskset ovat edellä mainittujen lisäksi tukevasti kiinnitetty majoitustilan lämmitin, keittomahdollisuus, säilytystiloja, istuimia, makuusija (voidaan muodostaa penkeistä) sekä pöytä, joka saa olla helposti poistettavissa. Tila-auton voi samoin edellytyksin muuttaa matkailuautoksi. Dieselkäyttöisen tila-auton (henkilöauto) muuttaminen pienentää ’tila-auton’ vuotuista käyttövoimaveroa.[6]

Euroopassa tunnettuja pakettiautomalleja ovat Ford Transit, Mercedes-Benz Vito, Toyota Hiace, Fiat Ducato, Volkswagen Transporter, Citroën Jumper sekä Peugeot Expert ja Partner. Pohjois-Amerikassa käytetympiä ovat yhdysvaltalaiset raskaammat pakettiautot, kuten Chevrolet Express ja Ford Econoline.

  1. Ajoneuvolain 10§ Finlex.fi. Arkistoitu 15.9.2016. Viitattu 12.9.2015.
  2. Pakettiauto Trafi.fi. Liikenteen turvallisuusvirasto. Viitattu 12.9.2015.
  3. Rekisterissä olevat autot maakunnittain 31.12.2012 22.3.2013 (päivitetty). Tilastokeskus. Viitattu 26.10.2013.
  4. Muistatko vielä tämän hullutuksen? Ilta-Sanomat. 17.11.2011. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 12.9.2015.
  5. Ajoneuvoluokat – Auto Traficom.fi. Liikenne- ja viestintävirasto. Viitattu 12.12.2021.
  6. Ajoneuvoluokat – Matkailuauto Traficom.fi. Liikenne- ja viestintävirasto. Viitattu 12.12.2021.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy