Panasonic

Tämä artikkeli kertoo tuotemerkistä. Panasonic-nimellä tunnettiin aikaisemmin myös Pan Sonic -yhtye.
Panasonic Corporation
Yritysmuoto pörssiyhtiö
ISIN JP3866800000
Perustettu 1918
Kotipaikka Japani Japani
Toimiala elektroniikkateollisuus, puolijohdeteollisuus

Panasonic Corporation on Japanissa vuonna 1918 perustettu kansainvälinen elektroniikkalaitteiden valmistaja. Aiemmin nimellä Matsushita Electric Industrial Co., Ltd. tunnettu yritys muutti nimensä Panasonic Corporationiksi 1. lokakuuta 2008.[1] 1950-luvulla käyttöön otettu merkki Panasonic on ollut yhtiön tunnetuin tuotemerkki, ja sen alla myydään erilaisia elektroniikkalaitteita, kuten digitaalikameroita (sekä taskukokoisia kameroita että Micro Four Thirds -järjestelmäkameroita), videokameroita, televisioita, paristoja sekä av- ja äänentoistojärjestelmiä. Yhtiön toinen kansainvälinen tuotemerkki on Technics.

1980-luvulla yhtiöstä tuli maailman suurin levykeasemien valmistaja.[2] Vuonna 1985 Xerox myi viiden tuuman levykeasemien liiketoiminnan yhtiölle.[3]

Yhtiö oli maailman neljänneksi suurin matkapuhelimien valmistaja 1990-luvun lopulla.[4]

Panasonic Corporationiin kuuluu 556 yritystä, ja Panasonic-nimellä on tuotteita yli 15 000. Se kuuluu maailman suurimpiin elektroniikka-alan yrityksiin, ja se on myös yksi maailman suurimmista yrityksistä. Panasonic työllistää yli 330 000 työntekijää, ja sen liikevaihto on noin 80 miljardia dollaria vuodessa. Panasonicin perustaja on Konosuke Matsushita.

  1. Tiedote, Panasonic
  2. 1976: Minicomputers stimulate floppy disk sales computerhistory.org. Viitattu 30.9.2021. (englanniksi)
  3. Shepard Barbash: Xerox to Close Its Shugart Disk-Drive Manufacturer latimes.com. 17.1.1985. Viitattu 30.9.2021. (englanniksi)
  4. Epoc OS gets nod from Japan’s largest cell-phone maker eetimes.com. 25.5.1999. Viitattu 15.9.2020. (englanniksi) 

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy