Papyrologia on papyrukselle kirjoitettuja tekstejä tutkiva tiede. Papyrologian tutkimuskohteisiin lasketaan myös muille materiaaleille kirjoitettuja tekstejä, jotka sekä sisällön että paleografian suhteen muistuttavat papyrustekstejä. Tällaiset tekstit ovat löytyneet vahalla peitetyistä kirjoitustauluista (tabulae ceratae), ruukunsirpaleilta (ostrakoneilta) ja puulevyiltä. Papyrologiseen aineistoon ei yleensä lasketa faaraoiden aikaisia papyruksia, jotka kuuluvat egyptologian alaan.
Papyrusta käytettiin antiikin aikana kirjoitusmateriaalina koko Välimeren alueella, mutta papyrustekstejä on löytynyt merkittävässä määrin ainoastaan Lähi-idän aavikkoalueilta, joissa orgaaniset aineet säilyvät kuivan aineiston takia. Merkittäviä löytöpaikkoja ovat muun muassa Syyrian Dura-Europos, Israelin Masada ja Jordanian Petra. Kaikkein tärkeimmät löytöpaikat sijaitsevat Egyptissä, joka on myös papyruskasvin kotimaa.
Papyrologisen aineiston tärkein löytöpaikka Lähi-idän ulkopuolella on Herculaneum, josta on löydetty niin sanotun Papyrusten huvilan (Villa dei Papiri) papyrusten (yhteensä yli 1 800 tekstiä tunnetaan) lisäksi merkittävä määrä vahatauluja. Tällaisia papyrologiseen aineistoon laskettavia kirjoitustauluja on löytynyt myös muualta Vesuviuksen alueelta, esimerkiksi Pompejista ja Murecinesta. Papyrologista aineistoa tunnetaan nykyään myös Pohjois-Euroopasta; Britteinsaarten Vindolandasta on 1970-luvulta lähtien löydetty satoja puulevyille (”leaf tablets”) kirjoitettuja dokumentteja, jotka valaisevat elämää roomalaisessa varuskunnassa. Tekstejä on löydetty myös Sveitsin Vindonissasta ja Unkarin Voräspatakista (Alburnus Maior).
Tärkeitä löytöpaikkoja ostrakon-ruukunsirpaleille kirjoitetuille teksteille ovat Libyan Golas (Bu Njem) ja Egyptissä sijaitseva Mons Claudianus.