Pariisin opiskelijamellakat 1968

Pariisin vuoden 1968 opiskelijamellakat olivat tapahtumasarja, joka alkoi Ranskassa 4. toukokuuta 1968 ja jatkui useita viikkoja. Tapahtumat merkitsivät 1960-luvun opiskelijaliikkeen huippukohtaa ja samalla melkoista muutosta Ranskan ja myös koko Euroopan lähihistoriassa. Opiskelijamellakoiden aiheena oli muun muassa korkeakoulujen hallinnon demokratia.^[1]

Opiskelijat vaativat myös opetuksen uudistamista ja parannuksia sosiaaliseen asemaansa. He protestoivat myös Vietnamin sotaa, fasismin jäänteitä, imperialismia ja rahavaltaa vastaan. Vallankumouksellisten opiskelijoiden tärkeimpiin oppi-isiin kuului yhteiskuntafilosofi Herbert Marcuse.^[2]

Opiskelijamellakat ja Ranskassa samaan aikaan esiintyneet monet lakot johtivat myös siihen, että 30. toukokuuta presidentti Charles de Gaulle hajotti Kansalliskokouksen ja määräsi uudet vaalit pidettäviksi 23. kesäkuuta. De Gaulle poistui Ranskasta 29. toukokuuta Länsi-Saksaan Baden-Badeniin, jossa oli Ranskan sotilastukikohta. Hän ei ilmoittanut lähdöstään hallitukselle, eivätkä ministerit tienneet moneen tuntiin, missä hän oli.^[3]

Historioitsija Eric Hobsbawm on esittänyt yhdeksi Pariisin opiskelijamellakoiden syyksi opiskelijoiden määrän räjähdysmäisen kasvun sotien jälkeisessä Ranskassa. Toisen maailmansodan päättyessä opiskelijoita oli alle 100 000, mutta vuonna 1960 määrä oli jo yli 200 000 ja vuoteen 1970 mennessä 651 000. Hobsbawm kirjoittaa, ettei yliopistoinstituutio yksinkertaisesti ollut valmistautunut niin nopeaan kasvuun. Samalla yliopisto-opiskelu lakkasi olemasta poikkeuksellinen etuoikeus sinänsä: vuonna 1950 opiskeleminen oli mahdollista 4 prosentille ikäluokasta ja 1970 jo 15,5 prosentille.^[4]

1. ↑ YYA-kalenterj Punatähdet
2. ↑ Ylen Elävä arkisto: 1960-luvun opiskelijaliikkeet (Arkistoitu – Internet Archive)
3. ↑ 29 mai 1968… Le général de Gaulle disparaît : ruse ou burn out? ina.fr. Viitattu 7.8.2021. (ranskaksi)
4. ↑ Hobsbawm, Eric Äärimmäisyyksien aika, s. 380. Vastapaino, 2003. ISBN 951-768-043-0.