Back بيير ماجنول ARZ Pierre Magnol Catalan Pierre Magnol German Pierre Magnol English Pierre Magnol Esperanto Pierre Magnol Spanish Pierre Magnol Basque Pierre Magnol French Pierre Magnol ID Pierre Magnol Italian
| Pierre Magnol | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. kesäkuuta 1638 Montpellier, Ranska |
| Kuollut | 21. toukokuuta 1715 (76 vuotta) Montpellier, Ranska |
| Arvonimi | brevet de medecin royal |
| Koulutus ja ura | |
| Oppilaat | Joseph de Tournefort |
| Tutkimusalue | kasvitiede, lääketiede |
| Tunnetut työt |
|
Pierre Magnol (1638–1715) oli ranskalainen kasvitieteilijä. Hän syntyi ja kuoli sekä työskenteli pääasiassa Etelä-Ranskan Montpellierissä. Magnol oli apteekkariperheestä ja hänen isoisänsä Jean Magnol, isänsä Claude Magnol sekä veljensä Cesar Magnol työskentelivät kaikki apteekkareina. Pierre Magnol oli perheen lapsista nuorimpia ja hän päätti opiskella lääkäriksi.[1]
Keskiaikana ja renessanssin aikaan Montpellier oli yksi Ranskan merkittävimpiä keskuksia ja sen lääkärikoulu oli yksi Euroopan tunnetuimmista lääketieteen oppilaitoksista. Pierre Magnol varttui Montpellierissä ja hän pääsi opiskelemaan Montpellierin yliopistoon toukokuussa 1655 valmistuen sieltä tohtorina tammikuussa 1659. Vuonna 1663 Magnol sai lääketieteen kunniadiplomin brevet de medecin royal. Magnol oli innokas ja älykäs kasvitieteen sekä lääketieteen opiskelija ja matkusteli eri puolilla Languedocin aluetta sekä Alpeille ja Pyreneille tutkimaan kasveja.[1]
Magnol olisi ollut pätevä ehdokas lääketieteen professorin virkaan, mutta uskonnolliseen vakaumukseensa perustuen hän kieltäytyi tehtävästä kahdesti, ensin vuonna 1664 ja toistamiseen vuonna 1667. Virasta kieltäytymisestään huolimatta Magnol teki varsin merkittävän ja tuotteliaan uran kasvitieteilijänä. Hän myös opetti monia lääketieteen opiskelijoita yliopistossa ja otti heitä mukaan kasvitieteellisille tutkimusretkilleen Montpellierin ympäristössä. Ehkäpä merkittävin Magnolin oppilaista oli Joseph Pitton de Tournefort. Myös monet tuon ajan tunnetut eurooppalaiset kasvitieteilijät arvostivat Magnolin työtä ja yksi Magnolin ystävistä oli englantilainen kasvitieteilijä John Ray, jonka kanssa Magnol oli kirjeenvaihdossa ja tapasi Montpellierissä. Carl von Linné puolestaan nimesi magnolioiden (Magnolia) suvun Magnolin mukaan. Vuonna 1703 ranskalainen Charles Plumier nimesi Magnolin mukaan ensimmäisen magnolialajin, joka oli Magnolia virginiana.[1]
Magnolin ensimmäinen varsinainen työ oli vuonna 1676 julkaistu Botanicum Monspeliense sive Plantarum circa Monspelium nascentium. Se esitteli kataloginomaisesti eteläisen Ranskan kasvistoa. Teoksessa oli esiteltynä 1354 lajia, joskin niiden lajinimet olivat vielä pitkiä latinankielisiä nimiä, eivätkä nykymuotoisia kaksiosaisia nimiä. Magnol oli koonnut lajit niiden nimien mukaiseen aakkosjärjestykseen ja hänen käyttämänsä nimet olivat peräisin Gaspard Bauhinin vuonna 1623 julkaistusta Pinax-teoksesta. Kymmenen vuotta Magnolin ensimmäisen työn julkaisusta eli vuonna 1686 siitä otettiin vielä toinen painos, joka oli muuten identtinen ensimmäisen painoksen kanssa, mutta toisessa painoksessa oli lisänä 106 lajia sisältänyt liiteosa. Linnén mukaan Magnolin työn toinen painos oli yksi parhaimmista kasvitieteellisistä julkaisuista, joita oli siihen mennessä julkaistu, ja Linné käyttikin sitä pohjana omille Species Plantarum ja Flora Monspeliense -teoksilleen.[1]
Pysyvimmän merkityksensä kasvitieteelle Magnol sai aikaan vuonna 1689 julkaistulla teoksellaan Prodromus historiae generalis plantarum, in quo familiae plantarum per tabulas disponuntur. Tämä teos johti kasvien luokitteluun niiden luonnollisten ominaisuuksien mukaan ja teoksessaan Magnol käytti termiä heimo kuvaamaan kasviryhmiä, joiden lajeilla oli samankaltaisia ominaisuuksia.[1]
Magnolin viimieisin työ oli vuonna 1697 julkaistu Hortus Regius Monspeliensis, sive, Catalogus plantarum quae in Horto Regio Monspeliensi demonstrantur. Teos esitteli katalogimaisesti Montpellierin kasvitieteellisen puutarhan kasvilajeja. 1700-luvun alussa Magnol vietti vähän aikaa Pariisissa, mutta palasi sitten takaisin Montpellieriin kasvitieteelliselle puutarhalleen ja vietti lopun elämänsä kasvitieteilijänä Montpellierissä.[1]