Purutupakka

Amerikkalaista Red Man- ja tanskalaista Oliver Twist -purutupakkaa.

Purutupakka eli mälli on mausteliemessä liotetetuista tupakanlehdistä tehtyjä tankoja, jotka on kuivattu ja puristettu tai irtonaisia tupakan lehdistä leikattuja suikaleita. Tangosta pureskellaan palasia, joita pyöritellään suussa ja tungetaan mahdollisesti huulen alle. Kostuessaan mälli luovuttaa ruskeaa tupakkamehua, jota normaalisti syljeskellään aika ajoin pois.

Nykyaikainen purutupakka on pakattu samoin kuin pussinuuska ja sitä voi käyttää samalla tavalla. Ruotsalaisvalmisteista purutupakkaa voidaan myös mainostaa nuuskana. Toisin kuin nuuska, jonka myyminen on kielletty EU:n tupakkadirektiivissä muualla kuin Ruotsissa, purutupakka on erikseen sallittu EU:ssa.[1]

Suomessa purutupakan myynti ja maahantuonti kiellettiin vuonna 2016 voimaan astuneessa tupakkalaissa. Matkustajatuonnissa sitä kuitenkin saa tuoda enimmillään kilon; Euroopan talousalueen ETA:n ulkopuolelle matkustettaessa matkan pitää kestää yli 24 tuntia.[2][3]

  1. Erotatko sinä näiden tupakkatuotteiden eroa? Useat EU-maat kiertävät räikeästi nuuskan myyntikieltoa "purunuuskalla" – Tuttu näky Euroopan lomasaarilla 22.7.2019. MTVUutiset.fi.
  2. Tupakkalaki tiukentuu - uusi laki voimaan 15.8.2016 - Artikkeli - Sosiaali- ja terveysministeriö stm.fi. Viitattu 14.8.2016.
  3. Tupakkalaki 29.6.2016/549 (51 § ja 66 §) Oikeusministeriö. Arkistoitu 30.12.2019. Viitattu 27.5.2020.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by razib.in