QAnon

Salaliittoteorian kannattaja punaisessa QAnon-paidassa.
QAnon-tarra auton takaikkunassa.

QAnon, Qanon eli Q-liike (englanniksi joskus myös The Storm, ’myrsky’ tai The Great Awakening, ’suuri herääminen’)[1], on lokakuussa 2017 alkunsa saanut äärioikeistolainen salaliittoteoria[2][3][4], joka liittyy pääasiassa Yhdysvaltain politiikkaan. Sitä pidetään joskus aiemman pizzagate-salaliittoteorian jatkeena.[1] Qanonin ydinusko liittyy siihen, että maailmaa hallitsee valtaeliitin pedofiilisalaliitto, jotka tekevät lasten rituaalimurhia. Sittemmin Qanonin väitteitä on sulautunut muihin salaliittoteorioihin.[5]

QAnon-salaliittoteoria alkoi 28. lokakuuta 2017 4chan-kuvafoorumille lähetetystä viestistä, jossa käyttäjänimeä Q Clearance Patriot (suom. ’luokitus Q:n isänmaanystävä’) väitti, että muutaman päivän sisällä viestin lähettämisestä Hillary Clinton vangittaisiin ja Yhdysvalloissa alkaisivat suuret mellakat. Ennustus ei toteutunut. Käyttäjän, josta myöhemmin alettiin käyttää pelkästään nimitystä Q, myöhemmät viestit herättivät muissa käyttäjissä mielenkiintoa.[6]

Liike on epäyhtenäinen, vailla virallisia jäseniä ja johtajia.[7] Yhdysvaltain liittovaltion poliisi luokitteli toukokuussa 2019 QAnon-salaliittoteorian kannattajakunnan mahdolliseksi kotimaisen terrorismin lähteeksi.[1]

  1. a b c Cosentino 2020, s. 71–72.
  2. What You Need to Know About Far-Right Conspiracy QAnon Fortun. Viitattu 12.11.2020. (englanniksi)
  3. A. B. C. News:+QAnon’s growth mirrors sharp spike in far-right extremist violence in US: Experts ABC News. Viitattu 12.11.2020. (englanniksi)
  4. LaFrance, Adrienne: The Prophecies of Q The Atlantic. Viitattu 12.11.2020. (englanniksi)
  5. Qanon sulautui muihin salaliittoteorioihin, mutta sen ajatusmallit elävät ja voivat hyvin yle.fi. Viitattu 31.10.2023.
  6. QAnon is More Important Than You Think. The Atlantic, 2020 (englanniksi)
  7. Valtee, Jari: Q ja Suomi. Helsingin Sanomat, Nyt, 6.–12.2020.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy