Ranskalais-flaamilainen koulukunta

Ranskalais-flaamilainen koulukunta hallitsi eurooppalaista musiikkielämää 1400-luvun puolestavälistä aina 1520-luvulle asti. Se on saanut nimensä pohjoisranskalaisilta, alankomaalaisilta ja erityisesti flaamilaisilta säveltäjiltä, jotka työskentelivät hoveissa ja kaupungeissa eri puolilla Eurooppaa aina Italiaa, Itävaltaa ja Espanjaa myöten.^[1]

Raphael G. Kiesewetterin teoksen Die Verdienste der Niederländer um die Tonkunst (suom. Alankomaalaisten ansioista säveltaiteessa, 1826) perusteella musiikinhistoriassa on ollut tapana puhua flaamilaisesta (tai alankomaalaisesta) koulukunnasta, jota edusti erityisesti Dufay, Ockeghem ja Josquin. Nykyisin katsotaan, että vaikka nykyisten Hollannin ja Belgian alueet olivatkin renessanssin vokaalimusiikin keskeisiä alueita, samaan vaikutuspiiriin kuuluivat myös Ranska, erityisesti Burgundi, ja Italia ja käytetään termiä ranskalais-flaamilainen koulukunta. Latinan ohella koulukunnan teoksissa käytettiin myös flaamia ja ranskaa ja etelässä italiaa.^[2]

1. ↑ Grout Donald Jay et al.: A History of Western Music, 7th ed. s. 190-191 Tunniste=ISBN 0-393-97991-1. W.W. Norton & Company, Inc., 2005.
2. ↑ Veijo Murtomäki: Musiikkielämän yleiset taustaehdot Muhi - Flanderi ja Burgundi renessanssin synnyttäjinä. Sibelius Akatemia. Viitattu 27.11.2008.