Ruotsin akatemia

Ruotsin akatemian tunnus. Tunnukseen on kirjattu akatemian motto ”Snille och smak” eli ”nerous ja hyvä maku”.

Ruotsin akatemia (ruots. Svenska Akademien) on yksi Ruotsin kuninkaallisista akatemioista. Sen perusti kuningas Kustaa III 20. maaliskuuta 1786. Akatemia on mukaelma Ranskan akatemiasta.[1] Akatemialla on 18 jäsentä, ja Ranskan akatemian tapaan jäsenyys on elinikäinen.[2][3]

Ruotsin akatemian ensisijainen tehtävä on ylläpitää ja edistää ruotsin kielen sekä ruotsalaisen kirjallisuuden elinvoimaisuutta. Sen merkittävimmät julkaisut ovat Svenska Akademiens ordlista (SAOL) ja laaja historiallinen sanakirja Svenska Akademiens ordbok (SAOB), joka määrittelee ruotsin sanojen oikeinkirjoituksen ja taivutuksen normit.[4] Vuodesta 1901 jaettu Nobelin kirjallisuuspalkinto rahoitetaan Nobel-säätiön varoista, mutta Ruotsin akatemia päättää sen saajat.[5] Lisäksi akatemialla on omia palkintoja, kuten vuodesta 1966 lähtien vuosittain myönnetty Suomi-palkinto ja vuodesta 1986 lähtien myönnetty pohjoismainen palkinto. Suuri palkinto (Stora priset) oli aiemmin kilpailupalkinto, mutta vuodesta 1922 se on myönnetty kunniaosoitukseksi jollakin Akatemian intressipiiriin kuuluvalla alalla.[6] Akatemialla on oma kirjasto, Nobelbiblioteket, jonka kokoelmissa on kirjallisuus- ja kielitieteellisiä teoksia sekä modernia kaunokirjallisuutta.[7]

Ruotsin akatemian johtajan ja kanslerin toimikaudet kestävät puoli vuotta, mutta sihteerin virka on vakituinen. Akatemian alkuperäisen, Kustaa III:n kirjoittaman säännöstön mukaan ”secreteraren blifver beständig”, jonka voi tulkita tarkoittavan joko että sihteerin virka on vakituinen tai että se on ”ikuinen”. Horace Engdahl, joka luopui sihteerin virasta kesäkuussa 2009, on arvellut kuninkaan tarkoittaneen sihteerin viran elinikäiseksi.[8]

  1. Mer om Akademiens historia Svenska Akademien. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  2. Svenska Akademiens ledamöter Svenska Akademien. Viitattu 23.12.2008.
  3. Les immortels Academie Française. Viitattu 23.12.2008. (ranskaksi)
  4. Projekt Svenska Akademien. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  5. Nobelpriset i litteratur Ruotsin akatemia. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  6. Priser och stipendier Svenska akademien. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  7. Svenska Akademiens Nobelbibliotek – en kort introduktion Nobelbiblioteket. Arkistoitu 22.8.2010. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  8. Timo Hämäläinen: Engdahl lopetti akatemian mutapainin. Helsingin Sanomat, 23.12.2008, s. C2. Sanoma. Artikkelin maksullinen verkkoversio.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy