Ruotsin kuntavaakunat

Ruotsin kuntavaakunat noudattavat ruotsalaisen heraldiikan perinteitä. Ruotsissa kuntavaakunoita ovat alun perin käyttäneet Suomen tavoin enimmäkseen kaupungit, mutta 1900-luvulla myös muunlaiset kunnat ovat ryhtyneet käyttämään niitä. Ruotsin vuoden 1971 kuntauudistuksessa kaikki maalaiskunnat, kauppalat ja kaupungit lakkautettiin ja korvattiin kunnilla. Ei ole olemassa mitään lakia tai määräystä, jonka mukaan kunnalla pitäisi olla vaakuna. 1980-luvun puolivälissä kuntavaakunat tulivat yhä suositummiksi ja useat kunnat, joilla ei siihen asti ollut ollut vaakunaa, hankkivat sellaisen. Kuntauudistuksen jälkeen perustetut uudet kunnat ovat myös ottaneet käyttöön oman vaakunan. Kuitenkin vasta vuonna 2007 Härrydan kunta otti viimeisenä käyttöön vaakunan.

1970-luvun alkuun asti Ruotsin hallitus vahvisti kuntien vaakunat. Vuoden 1971 kuntauudistuksen ja vuoden 1974 uuden hallitusmuodon myötä se ei enää kuulunut hallituksen tehtäviin. Suojellakseen vaakunoitaan väärinkäytöltä kaupallisissa yhteyksissä säädettiin laki kuntavaakunoiden suojasta. Uudet kunnat saivat vuodesta 1974 lähtien rekisteröidä vaakunansa Patentti- ja rekisterihallituksessa, jolloin ne saivat oikeudellisen suojan. Vaakunaa rekisteröitäessä siitä valmistetaan kolme alkuperäiskuvaa: yksi kunnalle, yksi Patentti- ja rekisterihallitukselle ja yksi Ruotsin valtionarkistolle.

Yleensä rekisteröidään vain vaakunakilpi, sillä Ruotsin kuntavaakunoissa ei yleensä ole mukana kypärää tai kilvenkannattajia. Poikkeuksia tästä ovat Halmstadin, Landskronan ja Malmön kaupungit, joiden vaakunoissa on jo vanhastaan ollut kypärä (Halmstad ja Malmö) tai kruunu ja kilvenkannattaja (Landskrona). Ennen kaupunkikäsitteen lakkauttanutta kuntauudistusta monilla Ruotsin kaupungeilla oli vaakunakilven päällä muurikruunu. Muurikruunu ei yleensä kuulunut vaakunaselitykseen, vaan oli arvokruunu, joka ilmoitti kyseessä olevan kaupunki. Jotkin nykyisistä kunnista, joilla on entisen kaupungin nimi ja vaakuna, ovat jatkaneet muurikruunun käyttöä vaakunoissaan.

Seuraavana tekstissä on vaakunoiden historiaa ja sen jälkeen kuvagalleria Ruotsin kuntien vaakunoista. Läänit ja kunnat on lueteltu aakkosjärjestyksessä. Vaakunoista ennen viimeisintä kuntauudistusta kertoo artikkeli Ruotsin kuntavaakunat 1952–1970. Vieläkin aikaisemmin lakkautettujen kuntien vaakunoista kertoo artikkeli Ruotsin kuntavaakunat ennen vuotta 1952.


From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy