Saksan ja Espanjan sopimus vuodelta 1899, (esp. Tratado germano-español de 1899; saks. Deutsch-Spanischer Vertrag 1899) allekirjoitettiin Saksan keisarikunnan ja Espanjan kuningaskunnan välillä jonka perustella Espanja myi valtaosan jäljellä olevista Tyynenmeren saaristaan Saksalle 25 miljoonalle pesetalla (mikä vastaa 17 miljoonaa kultamarkkaa).
1800-luvulla Espanjan imperiumi menetti suurimman osan siirtomaistaan itsenäisyysliikkeille, minkä kehityksen lopputuloksena Espanjan ja Yhdysvaltain sodan aikana vuonna 1898, Espanja menetti suurimman osan jäljellä olevista siirtomaista. Kuubasta tuli itsenäinen, kun taas Yhdysvallat otti Puerto Ricon haltuunsa yhdessä Filippiinien ja Guamin kanssa Espanjan Itä-Intiasta (Espanjan Tyynenmeren siirtomaat). Tämä jätti Espanjalle vain Pohjois-Afrikan siirtomaan ja noin 6 000 pientä, harvaan asuttua ja ei kovinkaan tuottavaa Tyynenmeren saarta. Viimeksi mainitut olivat hallinnoimattomia Manilan hallintokeskuksen häviämisen jälkeen, ja ne olivat mahdottomia ylläpitää, kun Espanjan ja Yhdysvaltain sodan aikana kaksi Espanjan laivastoa hävitettiin. Espanjan hallitus päätti myydä loput saaret. Saksa lobbasi Espanjan hallitusta helpottamaan saarten myyntiä Saksalle.
Espanjan pääministeri Francisco Silvela allekirjoitti sopimuksen 12. helmikuuta 1899. Se siirsi Karoliinisaaret ja Pohjois-Mariaanit Saksalle, jotka sitten sijoitettiin Saksan Uuden Guinean lainkäyttövallan alaisuuteen. Palau, myös Karoliinit miehitettiin ja seuraavien vuosien aikana saksalaiset aloittivat siellä kaivostoiminnan .[1]
Lokakuussa 1914 ensimmäisen maailmansodan aikana Japani hyökkäsi ja valloitti monta Saksalle kuuluvia pikkusaaria. Sodan jälkeen niistä tuli vuonna 1919 Kansanliiton Eteläisen Tyynenmeren mandaattialue Japanin valtakunnan valvonnassa. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen Yhdysvallat otti entiset Espanjan ja Saksan saaristot Tyynenmeren alueella haltuunsa.