Santeri Aleksander Karilo (alk. Kiseleff; 26. syyskuuta 1908 Viipuri – 8. syyskuuta 1959) oli suomalainen näyttelijä.
Karilo syntyi Viipurissa kauppias Valdemar Kiseleffin perheeseen. Hän opiskeli 1930-luvun alussa Viipurin musiikkiopiston näyttämöluokalla, jonka jälkeen sai ammattinäyttelijän kiinnityksen 1932 Viipurin Kaupunginteatteriin. Siellä hän esiintyi lukuisissa eri rooleissa vuoteen 1936 asti. Karilo toimi Simpeleen Työväen Näyttämön johtajana 1936–1937 ja näyttelijänä Turun Työväen Teatterissa 1937–1938. Tämän jälkeen hänellä oli kiinnitykset Jäger-Filmiin 1938–1940 ja Suomi-Filmiin 1940–1943.
Karilo toimi 1940-luvulla myös näyttelijä-ohjaajana Kemin kaupunginteatterissa. Hänen merkittäviä näyttämöroolejaan olivat Pohjalaisia-näytelmän Jussi, Anun ja Mikon miespääosa sekä lukuisat operettitehtävät uransa alkuaikoina.
Santeri Karilo esiintyi urallaan myös 29 elokuvassa vuosina 1936–1959. Hänen ensimmäinen elokuvatehtävänsä oli salakuljettaja Kivalon osa jännityselokuvassa VMV 6. Karilon elokuvaosat vaihtelivat isoista sankarirooleista konnatyypitelmiin. Tunnettuja suorituksia olivat muun muassa häikäilemätön Jonni Claesson elokuvassa Varastettu kuolema (1938), kiitetty miespääosa Anussa ja Mikossa (1940) ja avioliitossaan onneton tuomari Thorén elokuvassa Jossain on railo (1949). Hän teki pääroolin kotinsa menettäneenä Nikkasen Aatona elokuvassa Evakko (1956), josta hänet palkittiin Jussi-patsaalla.
Karilon muita muistettavia filmirooleja oli myös legendaarinen Klaus Kurki Elinan surmassa (1938), inhimillinen vartiopäällikkö Gregor elokuvassa Yli rajan (1942) ja hämäräperäisen kauppias Mattilan rooli muutoin epäonnistuneessa jännityskomediassa Taas tyttö kadoksissa! (1957). Karjalan murretta taitavasti suoltanut Karilo pääsi hyödyntämään viipurilaista syntyperäänsä (Anun ja Mikon ja Evakon lisäksi) myös Vili Vesterisen elämäkertaelokuvassa Säkkijärven polkka (1955). Ennen tätä hän oli ollut muutaman vuoden poissa näyttelijäntehtävistä.
Peter von Baghin luonnehdinnan mukaan Karilo oli yksi suomalaisen elokuvan maagisimpia näyttelijöitä: komea, palavakatseinen ja vahvaääninen. Karilo esiintyi 1950-luvulla muutamassa sotilasfarssissa, joissa hän useimmiten oli äreän mahtipontisen kantaupseerin osassa. Karilon viimeiseksi elokuvarooliksi jäi päähenkilön isän osa elokuvassa Patarouva (1959).
Myöhemmällä iällään alkoholismista kärsinyt Karilo kuoli vain 50-vuotiaana, kuukausi ennen Patarouvan ensi-iltaa.