Sirppi

Sirppi on alun perin viljan leikkuuseen eli elonkorjuuseen suunniteltu käsityökalu. Siinä on lyhyt kahva, johon on kiinnitetty leikkuuterä. Terä on yleensä kaareva, mutta myös suorateräisiä sirppejä tunnetaan. Olennaista sirpille on, että terä ei jatku suoraan kahvan suuntaisesti vaan kaartuu eteenpäin. Nykyaikaiset eurooppalaiset sirpit ovat kaarevateräisiä, itämaiset sirpit, esimerkiksi japanilainen kama, viikatteen tapaan suorateräisiä.

Suomalaiset sirppimallit jaetaan itäsuomalaiseen (itäeurooppalaiseen) eli kaarevateräiseen sirppiin ja läntiseen eli lounaissuomalaiseen kamppiin, jota kutsutaan myös pivo- tai niittosirpiksi. Kamppi muistuttaa väärävartista viikatetta, ja sen terä on vain vähän kaareva. Sirpillä leikataan viiltämällä, kampilla työskentely muistuttaa enemmän viikatteella niittämistä.^[1] Sirpinmuotoisia työkaluja tehtiin jo kivikaudella. Kivikautiset sirpit olivat hammasteräisiä, ja sama perinne jatkuu monissa metallisissa sirppityypeissä. Kuparisirpit olivat eräitä ensimmäisiä metalliesineitä Suomessa.

Sirppi teroitetaan viistoksi yläpuolelta, alapuoli terää jää tasaiseksi. Sirpillä leikataan etukumarassa asennossa. Leikatessa kootaan vasempaan käteen suuri kourallinen korsia, ja tietystä määrästä kourallisia tulee kunkin viljalajin mukainen lyhde. Ruislyhteeseen pannaan viisi kourallista, toukolyhteisiin tavan, sidetarpeiden ja sään mukaan vaihteleva määrä. Rukiinleikkuussa jokainen kourallinen nostetaan lyhteelle pystyyn nousten; vasemmalla kädellä pidetään leikattua kourallista tyvestä, ja oikeassa kädessä olevalla sirpillä kannatetaan tähkiä. Näin tehdään, jotta korret pysyisivät järjestyksessä ja jotta selkää voisi kumarassa työssä oikaista. Leikatessa kertyvää kourallista kuljetetaan painamalla sitä vasemmalla kädellä pitkin pystyn viljaa reunaa, sirpillä taas kannatellaan siirrettävää kourallista altapäin. Näin suurikin nippu olkia pysyy koossa. Sirppiä käytellään mahdollisimman pienin liikkein, jottei ranne kipeydy. Korret katkaistaan pienellä kiertävällä vetoliikkeellä. eli ne viilletään poikki, ei repäistä.

Elonleikkuuaikana tavallinen yhden ihmisen päivässä leikkaamien lyhteiden määrä on 50-70 kpl. Enempää ei kannata leikata, jottei tule kipeäksi. Kiireisenä päivänä tai talkoissa tottunut sirpinkäyttäjä pystyy leikkaamaan hyvinkin 200 lyhdettä ruista, nopeimmat enemmänkin.

1. ↑ Elonkorjuu Historiallinen maatalous, Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta, kansatiede. Viitattu 19.7.2019.