Sonaattimuoto

Sonaattimuoto on musiikkitermi, jolla tarkoitetaan 1700- ja 1800-luvuilla sävelletyissä sonaateissa, konsertoissa, sinfonioissa ja muissa instrumentaaliteoksissa useimmiten ensimmäisessä osassa käytettyä muotoa. Se kehiteltiin 1800-luvun aikana kokoavaksi käsitteeksi klassisen kauden kappaleille, joilla oli samankaltainen muoto. 1700-luvulla termiä ei vielä käytetty, eikä kaikkia kauden kappaleita voi mahduttaa sonaattimuotoon. Esimerkiksi Mozartin pianokonsertoissa on sonaattimuodon kaltaisia aineksia, mutta kappale itsessään ei ole sonaattimuotoinen.^[1]

Muoto kuitenkin vakiintui varhaisen klassismin aikana, sillä sonaatin toistuvuus ja helposti mieleenpainuvat teemat sekä yksinkertainen rakenne tekivät siitä konserttikäyttöön sopivan. Klassismin aikana nimittäin nykymuotoinen konserttitoiminta sai alkunsa ja säveltäjän piti ottaa yleisö huomioon. Sonaattimuodon esiasteen voi erottaa jo joistakin Bachin fuugista, joissa alun teemat toistuvat samalla tavalla kehittelevämmän taitteen jälkeen.

1. ↑ ”Sonaatti”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 6363. Otava, 1980. ISBN 951-1-05637-9.