Stalinin vainot

Vinnytsjalaisia etsimässä Vinnytsjan joukkomurhassa kuolleita sukulaisiaan haudasta kaivattujen seasta, vuosi 1937.

Stalinin vainot olivat poliittisia vainoja ja puhdistuksia, jotka alkoivat Neuvostoliitossa 1930-luvun lopulla Josif Stalinin valta-aikana ja kohdistuivat vastavallankumouksellisiin ja kansanvihollisiin. Varsinainen niin sanottu suuri puhdistus (ven. Большая чистка, Bolšaja tšistka) ajoittui vuosiin 1936–1938, jolloin Nikolai Ježov toimi NKVD:n johtajana. Aikakautta on hänen mukaansa nimitetty myös ježovštšinaksi (ven. ежо́вщина). Vuosien 1936–1938 vainot toimeenpantiin, koska kommunistinen puolue haluttiin puhdistaa vieraista ja epäluotettavista aineksista, mutta ne toteutettiin ilman selkeää suunnitelmaa.[1] Ne kohdistuivat epämääräisesti rajattuihin ihmisryhmiin, ja ne toteutettiin huolimattomasti, mutta Vladimir Leninin oppien mukainen epäluotettavista jäsenistä puhdistettu Neuvostoliiton kommunistinen puolue otti kuitenkin Stalinin ja NKVD:n toteuttamien puhdistuspäätösten avulla itselleen ehdottoman vallan Neuvostoliitossa.[2]

Koska salaisen poliisin arkistot ovat edelleen salaisia, vainojen uhrien määrästä ei ole tarkkoja tietoja. Vähimmillään uhriluku on arvioitu miljoonaksi teloitetuksi ja enimmillään 30 miljoonaksi rikollisen terrorin uhriksi.[3] Joissakin lähteissä luku on 1,5 miljoonaa,[4] ja pidätettyjen määrä 7,5–14,0 miljoonaa, joista tuntematon määrä kuoli keskitysleireillä.[5] Vainot loppuivat 10.–21. maalikuuta 1939 pidetyn puolueen 18. edustajakokouksen jälkeen.[6] Suomalaisia karkotettiin Neuvostoliitossa valtaosin 1930–1940-luvuilla. Yli 100 000 karkotetusta suurin osa oli inkerinsuomalaisia.[7] [8]

  1. Salomaa 2018, s. 319–332.
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :% ei löytynyt
  3. Vihavainen, 2004, s. 405
  4. The Great Purges, Answers.com 21.12.2007. Kopio teoksesta: "The Great Purges." Encyclopedia of Russian History. The Gale Group, Inc, 2004
  5. Sana, Elina: Luovutetut: Suomen ihmisluovutukset Gestapolle, s. 79. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27975-7
  6. Salomaa 2018, s. 351.
  7. Anna-Maria Orgolainen, 86, karkotettiin lapsena Siperiaan apu.fi. 3.11.2023. Viitattu 8.11.2023.
  8. Reuter, Anni: Suomalaiset Stalinin vainoissa. SKS Kirjat, 2023.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by razib.in