Starodub

Starodubin vaakuna vuodelta 1782.

Starodub (ven. Староду́б) on kaupunki Brjanskin alueella Venäjällä. Se sijaitsee Babinets-joen varrella 169 kilometriä Brjanskista lounaaseen. Kaupunki muodostaa oman kaupunkipiirikunnan (19 010 as. vuonna 2010), mutta on lisäksi ympäröivän 21 404 asukkaan Starodubin piirin hallinnollinen keskus, vaikkei aluehallinnollisesti kuulu jälkimmäiseen.[1] Siellä on Unetšan ja Hutor-Mihailovskin väliseltä rautatieltä haarautuvan sivuradan pääteasema.

Tšernigovin ruhtinaskuntaan kuulunut Starodubin linnoitus mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1080. Mongolivalloittajat hävittivät Vablja-joen rannalla sijainneen kaupungin 1200-luvulla ja myöhemmin se rakennettiin uudelleen nykyiseen paikkaan. 1300-luvulta lähtien Starodub kuului Liettuaan ja sittemmin Puolaan. Vuodesta 1503 lähtien se toimi Venäjän rajalinnoituksena, mutta joutui jälleen Puolalle vuonna 1648. Lopullisesti se liitettiin Venäjään vuonna 1686. Kaupunki oli huomattava Moskovan ja Ukrainan välisen kaupan välittäjä. Vuonna 1781 siitä tuli Novgorod-Severskin ja vuonna 1802 Tšernigovin lääniin kuuluneen kihlakunnan keskus. Vuosina 1917–1918 ja 1941–1943 kaupunki oli saksalaisten miehittämä.

Nykyään Starodubissa on sähkölaitteita valmistava tehdas sekä elintarviketeollisuutta. Kaupungissa on runsaasti 1600–1800-lukujen rakennustaiteellisia muistomerkkejä. Ukrainalaista barokkia edustaa vuonna 1677 rakennettu Kristuksen syntymän katedraali. Kaupungissa toimii kotiseutumuseo.

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä RuCensus2010vol1.11 ei löytynyt

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy