Stride

Stride (suomeksi kirjaimellisesti harppaus) oli 1910- ja 1920-luvun vaihteessa New Yorkin Harlemissa kehittynyt pianonsoittotyyli.

Stride perustui ragtimen rytmikuvioon. Siinä pianistin vasen käsi soittaa vuorotellen bassonuotteja ja korkeammalta soitettavia sointuja – nämä ovat usein pitkällä etäisyydellä toisistaan, mikä tarkoittaa että pianistin vasemman käden pitää olla jatkuvassa, harppovassa liikkeessä. Bassonuottia korostettiin toisinaan lisäämällä siihen vasemman käden peukalolla desimi painollisella tahdinosalla.^[1] Harmonisesti stride-musiikki oli ragtimea monimutkaisempaa soitettavan soinnun vaihtuessa usein kahden iskun välein.^[2]

1920-luvun striden tärkeimpiä edustajia olivat James P. Johnson, Fats Waller ja Willie ”The Lion” Smith.^[1] Johnson tunnetaan ”stride-pianon isänä”.^[3] 1930-luvulla suosioon tulleen Art Tatumin soittoa pidetään usein stride-tyylin huippukohtana, vaikka hänen soittotyylinsä poikkesikin huomattavasti aiemmista stride-pianisteista.^[2]

1. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Harvard ei löytynyt
2. ↑ ^{a b} Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Continuum ei löytynyt
3. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Johnson ei löytynyt