Sunnuntaisuomalainen

Sunnuntaisuomalainen
Lehtityyppi sanomalehtien liite
Julkaisija Väli-Suomen Media Oy
Perustettu 1998
Sitoutuneisuus sitoutumaton
Kotikunta Jyväskylä
Kotimaa Suomi
Sivukoko tabloidi
Ilmestymistiheys su
Aiheesta muualla
Kotisivu

Sunnuntaisuomalainen (SUSU) on 14 sanomalehden yhteinen sunnuntaitoimitus, joka perustettiin vuonna 1998. Sen sisältöjä julkaisevat Aamuposti, Etelä-Saimaa, Etelä-Suomen Sanomat, Hämeen Sanomat, Itä-Savo, Karjalainen, Keski-Uusimaa, Keskisuomalainen, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat, Länsi-Savo, Länsi-Uusimaa, Savon Sanomat ja Uusimaa.[1]

Vuoden 2018 Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan Sunnuntaisuomalainen tavoittaa 966 000 lukijaa.[2]

Sunnuntaisuomalainen on voittanut lukuisia journalistipalkintoja, muun muassa kaksi Lumilapio-palkintoa tutkivasta journalismista, useita palkintoja Sanomalehtien liiton Paras juttu -kilpailussa sekä noin 90 kansainvälistä ja kotimaista ulkoasupalkintoa. [3][4]

Sunnuntaisuomalaisen keskustoimitus sijaitsee Jyväskylässä Keskisuomalainen-konsernin toimitalossa [5]. Sunnuntaisuomalaisen toimittajia työskentelee myös muiden julkaisijalehtien toimituksissa.

Sunnuntaisuomalaisen alkuperäisiin julkaisijoihin kuuluivat myös sanomalehdet Ilkka ja Pohjalainen (nykyisin Ilkka-Pohjalainen). Lehdet lopettivat Sunnuntaisuomalaisen julkaisemisen vuonna 2014, kun ne liittyivät Lännen Mediaan.[6]

  1. Kaakon Viestintä Oy: Kymen Sanomien sisältötarjonta laajenee — Uutissuomalaisen ja Sunnuntaisuomalaisen juttuja julkaistaan alkuvuodesta lähtien - Kymen Sanomat kymensanomat.fi. 20.12.2019. Viitattu 21.5.2020.
  2. Uutissuomalainen, Teemasuomalainen ja Sunnuntaisuomalainen - Sanomalehtien yhteiset toimitukset, jotka tavoittavat 1,9 miljoonaa suomalaista Uutissuomalainen, Teemasuomalainen ja Sunnuntaisuomalainen. Viitattu 21.5.2020.
  3. Ville Grahn: Sunnuntaisuomalainen sai kaksi journalismipalkintoa Keskisuomalainen. 4.5.2017. Keskisuomalainen. Viitattu 17.10.2018.
  4. Sunnuntaisuomalainen sai ennätysmäärän palkintoja – sivusto oli SNDS:n palkituin suomalaisjulkaisu Uutissuomalainen.fi. 26.9.2018. Arkistoitu 17.10.2018. Viitattu 17.10.2018.
  5. Väli-Suomen Media Oy, Kauppalehden yrityshaku, viitattu 8.11.2016.
  6. Ilkka-yhtymä Oyj 23.6.2014 (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 8.11.2016.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy