Suomen kunnanvaakunat sisältävät Suomen kuntien käyttämät viralliset vaakunat.
Alun perin ainoastaan kaupungeilla oli oikeus käyttää vaakunaa, joskin eräät kauppalat (Karjaa, Riihimäki, Rovaniemi ja Valkeakoski) olivat onnistuneet vahvistamaan sellaisen itselleen tasavallan presidentin allekirjoittamalla asetuksella. Kaikkia kuntia koskettava oikeus viralliseen vaakunaan luotiin 8. huhtikuuta 1949 annetulla lailla kunnanvaakunoista. Lain nojalla myös maalaiskunnat saivat oikeuden vaakunan käyttöön, mutta laki ei kuitenkaan pakottanut kuntia hankkimaan omaa vaakunaansa lukuun ottamatta Ahvenanmaan kuntia, joille velvoite tuli maakuntalain muutoksessa 1950 – tämän vuoksi Suomessa on lakkautettuja kuntia, joille vaakunaa ei koskaan vahvistettu (lain voimaantulon aikaan olemassa olleet kunnat, jotka eivät koskaan saaneet vaakunaa, olivat Koijärvi, Pielisensuu ja Uudenkaupungin maalaiskunta). Lain säätämistä seuranneiden 20 vuoden aikana sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan kaikille Suomen kunnille, yhteensä 466 vaakunaa, joista ensimmäinen Orivedelle 30. marraskuuta 1949 ja viimeinen Kempeleelle 24. marraskuuta 1969. Vaakunoiden suunnittelussa kunnostautuivat erityisesti kolme suurta, heraldikot Gustaf von Numers, Olof Eriksson ja Ahti Hammar. Eniten samaan aikaan käytössä olleita vaakunoita oli vuoden 1968 lopussa, jolloin niitä oli 523.
Tanskalainen heraldikko Sven Tito Achen on luonnehtinut suomalaista kunnallisheraldiikkaa aikanaan maailman parhaaksi.[1]
- ↑ ”Den moderne finlandske kommunalheraldik – verdens bedste!”, Heraldica Fennica. Suomen Heraldinen Seura, 1978. ISBN 951-35-1695-4