Suur-Suomi-aate on irredentistinen, suomalaisten ja muiden itämerensuomalaisten kansojen sekä ulkosuomalaisten yhteenkuuluvuutta korostava heimoaatteen radikaali muoto. Sen tavoitteena on liittää Suomeen Neuvostoliitolle kuulunut Itä-Karjala ja mahdollisesti myös muita Suomen naapurivaltioiden osia, kuten Inkeri tai Pohjois-Norjan ja -Ruotsin suomenkielisen väestön asuinalueita. Suur-Suomi-aatetta edustaneista järjestöistä Akateeminen Karjala-Seura puhui Suur-Suomesta sekä tavoitellun suursuomalaisen valtion että suomalais-karjalaisen ei-valtiollisen kieli- ja kulttuuriyhteisön merkityksessä.
Suur-Suomi-aatteen laajamittainen kannatus oli voimakkaimmillaan Suomen itsenäisyyden alkuaikoina. Toisen maailmansodan jälkeen Suur-Suomi-aate käytännössä sammui.
Aluksi suomalaiset eivät saaneet itäkarjalaisia innostumaan aatteestaan, koska karjalaiset kärsivät tuolloin nälänhädästä, mikä oli suurempi yhteiskunnallinen ongelma. Itäkarjalaisten oma-aloitteinen halu vapautua neuvostovallasta syntyi laajemmin vasta vuonna 1920 Tarton rauhan solmimisen jälkeen Neuvosto-Venäjän kovennettua otettaan alueesta. Vaikka kapinallisilla oli kansan tuki, Suomesta ei enää saatu laajaa apua ja muutamassa kuukaudessa puna-armeija sai kukistettua kansannousun.[1]