Svinhufvudin II hallitus

Hallitus ensimmäisessä istunnossaan 4.7.1930. Kuvassa vasemmalta Juho Koivisto, August Raatikainen, K. A. Solitander, Rolf Witting, K. G. Söderholm, P. E. Svinhufvud, presidentti Lauri Kr. Relander, J. H. Vennola, Hjalmar J. Procopé, Paavo Virkkunen, E. V. Kuokkanen, Albin Manner ja E. A. Tuomivaara.
Svinhufvudin II hallitus

Suomen tasavallan 18. valtioneuvosto
Toimikausi alkoi 4. heinäkuuta 1930
Toimikausi päättyi 21. maaliskuuta 1931
Jäsenet
Hallituksen johtaja P. E. Svinhufvud
Ministerien lukumäärä 13
Hallituspuolueet
Historia
Edellinen Kallion III hallitus
Seuraava Sunilan II hallitus

Svinhufvudin II hallitus oli Suomen tasavallan 18. hallitus, jonka muodostivat Maalaisliitto, Kokoomus, RKP ja Edistyspuolue sekä kolme ammattiministeriä. Hallitus toimi 4. heinäkuuta 1930 – 21. maaliskuuta 1931 eli 261 päivän ajan. Hallitus muodostettiin 1929 eduskuntavaalien perusteella kootun Kallion III hallituksen jälkeen.

Pääministeri Kyösti Kallio jätti hallituksensa eronpyynnön kommunistilehtien lakkauttamisesta käydyn välikysymysäänestyksen jälkeen huolimatta siitä, että hallitus oli saanut eduskunnalta melko selkeän luottamuslauseen. Presidentti Lauri Kristian Relander ja hallitustunnustelija P. E. Svinhufvud tarjosivat myös Lapuanliikkeelle mahdollisuutta osallistua hallitukseen, mutta se kieltäytyi.[1] Svinhufvudin hallitus oli oikeistolaisempi kuin yksikään sen edeltäjistä; historioitsija Juha Siltalan määritelmän mukaan se oli ”kokoomuksen johtama ammattiministerihallitus, jota oli täydennetty muiden porvarillisten puolueiden oikeistosiipien ottopojilla”.[2] Lapuanliikkeen jyrkimmän siiven mielestä hallitus oli tästä huolimatta liian maltillinen. Heti hallituksen virkaanastumispäivänä tapahtui ensimmäinen ”lapualaisten” tekemä murha, jonka uhriksi joutui työmies Yrjö Holm. Vain muutama päivä hallituksen nimityksen jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunnan istuntoon tunkeutuneet aktivistit kaappasivat sieltä kommunistiset kansanedustajat Eino Pekkalan ja Jalmari Rötkön, jotka kyyditettiin Lapualle. Tämän jälkeen sisäministeri Erkki Kuokkanen määräsi kaikki kommunistiset kansanedustajat pidätettäviksi.[3] Kaksi päivää myöhemmin järjestettiin talonpoikaismarssi, mutta sekään ei pelottanut eduskuntaa, jonka sosialidemokraattinen määrävähemmistö äänesti RKP:n kanssa hallituksen ajamat kommunistilait ja tasavallan suojelulain lepäämään yli vaalien. Tällöin presidentti Relander hajotti eduskunnan ja määräsi uudet vaalit lokakuulle. Eduskunnan hajotus kiihdytti lapualaisterroria ja muun muassa eduskunnan sosialidemokraattinen varapuhemies Väinö Hakkila kyyditettiin Lapualle. Presidentin ja hallituksen toive toteutui uuden eduskunnan hyväksyessä kommunistilait.[2]

Kommunistilakien säätämisen jälkeen hallitus päätti panna kovan kovaa vastaan myös Lapuanliikkeelle. Liikkeen taltuttamiseen oli nyt poliittiset edellytykset, koska demokratian kaventamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä ei voitu enää perustella kommunismin uhalla. Ratkaisevan sysäyksen Lapuanliikkeen vastaiselle toiminnalle antoi presidentti K. J. Ståhlbergin ja hänen puolisonsa Ester Ståhlbergin kyyditys Joensuuhun lokakuussa. Tämä teko sai maltillisen oikeiston sanoutumaan irti Lapuanliikkeestä. Kommunistien eristämisen jälkeen sosialidemokraattien ja maltillisten porvarien oli mahdollista ryhtyä puhdistamaan tasavallan oikeaa laitaa alun perin kommunisteja vastaan suunnattujen lakien avulla.[4]

Hallitus erosi vuoden 1931 presidentinvaalin yhteydessä Svinhufvudin tultua valituksi uudeksi tasavallan presidentiksi.

  1. Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet 1917–66, s. 90. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
  2. a b Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian Pikkujättiläinen, s. 645. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1987.
  3. Eskelinen, s. 90–92.
  4. Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 85. Helsinki: Otava, 1987.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by razib.in