Systematiikka on oikeusjärjestelmän järjestelmällinen esitys, jossa osoitetaan myös sen sisäiset riippuvuussuhteet.[1] Systematiikka ja eri oikeudenalojen yleiset opit ovat oikeudellisen tiedonhallinnan tärkeimmät välineet.[2]
Pohjoismainen oikeus samoin kuin keskiajan yliopistoissa Manner-Euroopassa syntynyt romaanis-germaaninen oikeus eroavat ratkaisevasti englantilaisperäisestä common law -oikeudesta ja equity-järjestelmästä. Pohjoismaisessa oikeudessa ei ole systematiikkaa eikä peruskäsitteitä, joita voisi verrata common law -oikeudessa käytettyihin. Eri oikeusjärjestelmät ovat yhteismitattomia. Suomalainen oikeus on mannereurooppalaistunut ruotsalaisen oikeuskäytännön kautta. Esimerkiksi Ruotsin hovioikeuskäytäntö omaksui vaikutteita Manner-Euroopasta jo 1600-luvulla.[1]
Romaanis-germaanisessa systematiikassa oikeusjärjestelmä jaetaan oikeudenaloihin siten, että erotetaan yksityisoikeus ja julkisoikeus. Common law -maissa tällaista jakoa ei ole. Näissä maissa ei ole esimerkiksi hallintotuomioistuimia, kun taas romaanis-germaanisessa oikeusryhmässä tuomioistuimet jaetaan hallintotuomioistuimiin ja yleisiin tuomioistuimiin. Tässä Tanska ja Norja ovat poikkeuksia. Manner-Euroopassa on suhteellisen yhtenäinen systematiikka myös perusjaottelun sisällä. Erityisesti velvoiteoikeuden ja esineoikeuden yhteiset perinteet ulottuvat pitkälle.[3]
Nykyajan oikeudellinen systematiikka on dynaamista. Yksityistäminen ja kilpailu ovat johtaneet yksityis- ja julkisoikeuden tarkan rajan hämärtymiseen ja 1800-luvulta peräisin olevan kiinteäryhmäisen systematiikan muuttumiseen. Kehittynyt tietotekniikka mahdollistaa oikeudellisen lähdeaineiston käytön useaan systemaattiseen jaotteluun perustuen.[4]