Teksti

Teksti eli kirjoitelma on luettavaksi tarkoitettua kirjoitusta, jolla ilmaistu sisältö muodostaa asiakokonaisuuden, kuten artikkelin, novellin, runon tai romaanin. Tekstejä voidaan lajitella eri tekstityyppeihin niiden esteettisten normien tai esimerkiksi käyttötarkoitusten mukaan.

Esimerkiksi sanomalehdissä olevat artikkelit noudattavat yleensä tiettyjä yleiseisesti käytössä olevia rakenteita ja tehokeinoja, kuten otsikkoa, ingressiä ja leipätekstiä, mutta se tarkoittaa myös ei-fiktiivistä tekstiä, joka on usein uutinen. Vastaavasti esimerkiksi proosa on fiktiivistä ja vapaamuotoista tekstiä ja runous pyrkii tyypillisesti maksimaaliseen estetiikkaan yli kieliopillisten sääntöjen ja määritteiden. Eri tekstilajeilla voi siis olla erilaisia rakenteita ja painotuksia.

Aina yksittäinen teksti ei kuulu selvästi yhteen tekstilajiin, vaan siinä voi olla aineksia useammasta tekstilajista, josta yksi esimerkki on esimerkiksi proosaruno. Yhdestä aiheesta on myös mahdollista laatia monen eri tekstilajin tekstejä.[1] Myös puheesta voidaan tehdä tekstiä translitteroimalla ja koostamalla se luettavaan muotoon.

  1. Vesa Haapala, Inkeri Hellström, Janna Kantola, Tuomas Kaseva, Riitta Korhonen, Heidi Kärki, Minna Maijala, Harri Mustonen, Janne Saarikivi, Merja Salo, Juhana Torkki: Särmä - Suomen kieli ja kirjallisuus, s. 30,338,352. Otava, 2016. ISBN 978-9511-28914-2.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy