The Social Network

The Social Network
Ohjaaja David Fincher
Käsikirjoittaja Aaron Sorkin
Perustuu Ben Mezrichin romaaniin
The Accidental Billionaires
Tuottaja
Säveltäjä
Kuvaaja Jeff Cronenweth
Leikkaaja
Tuotantosuunnittelija Donald Graham Burt
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Columbia Pictures
Levittäjä InterCom
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 120 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 40 000 000 dollaria[1]
Tuotto 224 920 315 dollaria[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

The Social Network on vuonna 2010 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen elämäkerrallinen draamaelokuva, jonka on ohjannut David Fincher. Se kertoo yhteisöpalvelu Facebookin perustamisvaiheista.[2] Elokuva perustuu Ben Mezrichin vuonna 2009 julkaistuun kirjaan The Accidental Billionaires, jonka on sovittanut käsikirjoitukseksi Aaron Sorkin. Elokuvan pääosia esittävät Jesse Eisenberg, Andrew Garfield, Justin Timberlake, Armie Hammer ja Max Minghella.

The Social Network sai maailmanensi-iltansa New Yorkin elokuvajuhlilla 24. syyskuuta 2010.[3] Suomen ensi-iltansa se sai 1. lokakuuta 2010.

Elokuva oli arvostelu- ja taloudellinen menestys, ja sen ohjaus, roolisuoritukset, käsikirjoitus, leikkaus, kuvaus sekä musiikit saivat ylistystä. Elokuva sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta vuoden 2011 gaalassa, joista se voitti kolme: paras sovitettu käsikirjoitus, paras musiikki ja paras leikkaus.[4] Se palkittiin myös neljällä Golden Globella vuoden 2011 gaalassa parhaasta draamaelokuvasta, parhaasta ohjauksesta, parhaasta käsikirjoituksesta ja parhaasta musiikista.[5]

Vuonna 2016 The Social Network äänestettiin BBC:n kyselyssä alkaneen vuosisadan 30 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.[6]

  1. a b The Social Network (2010) Box Office Mojo. Viitattu 13.5.2015. (englanniksi)
  2. Facebook-elokuvasta odotetaan syksyn hittiä YLE Uutiset. 1.9.2010. Viitattu 30.9.2010.
  3. Kilday, Gregg: 'Social Network' to open N.Y. Film Festival The Hollywood Reporter. 8.7.2010. Viitattu 27.10.2021. (englanniksi)
  4. Winners and Nominees for the 83rd Academy Awards Oscars.org. Viitattu 27.10.2021. (englanniksi)
  5. HFPA – Nominations and Winners Golden Globes. Viitattu 27.10.2021. (englanniksi)
  6. The 21st Century’s 100 Greatest Films, BBC Culture 24.8.2016.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy