Toimitusjohtaja

Toimitusjohtaja on useissa yhteisömuotoja koskevissa laeissa käytetty termi henkilöstä, jolla on vastuu päivittäisestä yrityksen hallinnoimisesta.

Toimitusjohtajan valinta on Suomessa tavallisesti vapaaehtoista; yhtiö voi toimia myös ilman toimitusjohtajaa.[1] Toimitusjohtajan asema vaihtelee yhtiömuodon mukaan. Henkilöyhtiössä toimitusjohtajan saattaa erottaa yhtiömies yksin henkilöyhtiön luonteen vuoksi. Osakeyhtiössä toimitusjohtajan nimityksestä sekä asemasta päättää yhtiön hallitus, jollei yhtiöjärjestys määrää toisin.

Yhteisölaeissa toimitusjohtajalle on säädetty usein yleistoimivalta (esimerkiksi juoksevan hallinnon hoitaminen) ja lukuisia erikseen mainittuna tehtäviä. Osakeyhtiön yhtiökokous voi päättää yksimielisenä toimitusjohtajalle muutoin kuuluvasta asiasta toimitusjohtajasta riippumatta.

Missään suomalaisessa yhteisömuodossa ei ole mahdollisuutta käyttää toimitusjohtajana oikeushenkilöä, vaan toimitusjohtajan on aina oltava luonnollinen henkilö. Joissakin muissa maissa, kuten Hollannissa, eräiden yhtiömuotojen toimitusjohtajaksi voidaan valita oikeushenkilökin, kuten esimerkiksi toinen yhteisö.

  1. Yrityksen perustamisopas – Käytännön perustamistoimet. 18. p. Edita Publishing Oy, 2009. s. 21

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by razib.in