Uutissuomalainen

Uutissuomalainen (USU) on 21 suomalaisen sanoma- ja kaupunkilehden yhteinen uutistoimitus. Toimitus on perustettu 1. helmikuuta 2017. Toimituksen tuottamia uutisia julkaisevat sanomalehdet Aamuposti, Etelä-Saimaa, Etelä-Suomen Sanomat, Hämeen Sanomat, Iisalmen Sanomat, Itä-Häme, Itä-Savo, Karjalainen, Keskisuomalainen, Keski-Uusimaa, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat, Länsi-Savo, Länsi-Uusimaa, Savon Sanomat ja Uusimaa sekä kaupunkilehdet Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Tamperelainen, Turkulainen ja Vantaan Sanomat. Lehdet tavoittavat yhteensä noin 1,47 miljoonaa suomalaista. [1][2][3][4]

Uutissuomalaisessa on kahdeksan toimittajaa. He työskentelevät eri puolilla Suomea. [5]

Karjalaista lukuun ottamatta Uutissuomalaisessa mukana olevat lehdet kuuluvat Keskisuomalainen-konserniin. Uutissuomalainen toimii sanomalehtien yhteisesti omistamassa tuotantoyhtiössä Väli-Suomen Media Oy:ssä, joka on Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiö.[6] Yhtiöön kuuluvat Uutissuomalaisen lisäksi Sunnuntaisuomalainen ja Teemasuomalainen.[7]

Uutissuomalainen on ollut kahdesti ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi. Vuonna 2018 toimitus oli ehdolla kategoriassa Vuoden journalistinen teko ja vuonna 2020 uutispäällikkö Matti Pietiläinen oli ehdolla kategoriassa Vuoden journalistinen pomo.[8][9]

  1. STT 31.1.2017 (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 1.2.2017
  2. Piirainen, Päivi: Itä-Häme liittyi mukaan Uutissuomalaiseen Itä-Häme. Viitattu 29.5.2017.
  3. Uutissuomalainen.fi uutissuomalainen.fi. Viitattu 17.10.2018.
  4. Kaakon Viestintä Oy: Kymen Sanomien sisältötarjonta laajenee — Uutissuomalaisen ja Sunnuntaisuomalaisen juttuja julkaistaan alkuvuodesta lähtien - Kymen Sanomat kymensanomat.fi. 20.12.2019. Viitattu 21.5.2020.
  5. Markkinointi & Mainonta 31.1.2017, viitattu 1.2.2017
  6. Helsingin Sanomat 31.1.2017, viitattu 1.2.2017
  7. Markkinointi & Mainonta 21.1.2019, viitattu 11.6.2019
  8. Bonnierin Suuri Journalistipalkinto suurijournalistipalkinto.fi. Viitattu 27.2.2018.
  9. Sanna Inkinen / Uutissuomalainen: Aamulehden Riina Nevalainen on Vuoden journalistinen pomo – Myös Uutissuomalaisen Matti Pietiläinen ehdolla KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 21.5.2020.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy