Vainajainpalvonta eli manismi (lat. manes, vainajahenget) tarkoittaa vainajille määrätavoin, esimerkiksi uhraamalla osoitettua uskonnollista kunnioitusta, joka perustuu käsitykseen vainajan kyvystä vaikuttaa jälkeen jääneiden elämään.[1]
Vainajainpalvonta on etenkin luonnonuskonnoissa yleinen käsitys, jonka mukaan esi-isien henget liikkuvat kuolemansa jälkeen maan päällä. Myös šintolaisuudessa on manismin piirteitä.[2]
Kuoltuaan ihmisestä tulee henki, joka liittyy esi-isiensä seuraan. Esi-isät on pidettävä tyytyväisenä, eikä heitä saa saattaa häpeään, sillä muuten he voivat kostaa, jonka seurauksena voi olla sairaus tai onnettomuus. Esi-isät ovat aktiivisina vaikuttamassa uskonnollisen yhteisön tapahtumiin.[2]
Tärkeää vainajainpalvonnassa on esi-isien ja perinteiden kunnioitus. Manistisissa uskonnoissa on tarkat hautausrituaalit ja vainajien juhlat. Esi-isät usein pidetään tyytyväisinä uhrilahjoilla.[2]
Perinteisesti perheen vanhin lapsi jatkaa esi-isien palvontaa, ja lapsettomuutta pidetäänkin luonnonuskontojen parissa suurena onnettomuutena, sillä silloin kukaan ei ole enää palvelemassa suvun esi-isiä.[2]