Osa artikkelisarjaa |
Lestadiolaisuus |
---|
Osa artikkelisarjaa |
Luterilaiset herätysliikkeet Suomessa |
---|
Vanhoillislestadiolaisuus on luterilainen lestadiolaisen herätysliikkeen suurin suuntaus, joka osan muista lestadiolaisuussuuntauksista tavoin kuitenkin varsin paljon eroaa valtavirran luterilaisuudesta kuten osa muistakin lestadiolaisuuden suuntauksista, muun muassa pitämällä ihmisen ääneen julistamaa synninpäästöä ainoana armovälineenä, uskomalla lasten syntyvän uskovaisina, kieltämällä kasteen uudestisynnyttävyyden sekä uskomalla, että ehtoollinen on tarkoitettu vain niille, joille on annettu jo kaikki siihenastiset synnit anteeksi. Sillä on kannattajia pääasiassa Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, mutta jonkin verran myös Venäjällä, Kanadassa, Virossa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Unkarissa ja Latviassa. Seurakuntia on syntynyt 1990–2010-luvuilla myös Sveitsiin, Saksaan, Ecuadoriin, Espanjaan, Keniaan, Gambiaan, Ghanaan, Togoon ja Senegaliin. 2010-luvulla vanhoillislestadiolaisuus on levinnyt myös Pakistaniin.lähde?
Lestadiolaisuus syntyi Ruotsissa, mutta liikkeen pääkannatusmaa on Suomi. Eri arvioiden mukaan Suomessa on noin 80 000–150 000 vanhoillislestadiolaista.[1] Suomen lestadiolaisista noin kahdeksan kymmenestä on vanhoillislestadiolaisia.[2] Vuosina 2012 ja 2001 professori Jouko Talonen arvioi vanhoillislestadiolaisten määrän koko maailmassa olevan noin 115 000, joten sen mukaan se olisi ylivoimaisesti suurin lestadiolaisuuden haara maailmassa ja myös Suomessa.[3][4]
Itsestään vanhoillislestadiolaiset käyttävät heille annetun nimen lisäksi nimityksiä uskovaiset, Jumalan lapset, siioni, Jumalan valtakunta, elävä kristillisyys, kristillisyytemme. Joskus vanhoillislestadiolaisia kutsutaan myös SRK-lestadiolaisiksi. Näin myös erotetaan SRK ja Suomen vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys toisistaan. Suomessa vanhoillislestadiolaisuutta on kutsuttu myös itälestadiolaisuudeksi ja Pohjois-Amerikassa taas konservatiivilestadiolaisuudeksi (conservative laestadianism) ja heidemanilaisuudeksi.[5]
Vanhoillislestadiolaisten toiminnan keskeinen tapahtuma on seurat. He kokoontuvat kirkkoihin, koteihin tai rauhanyhdistysten toimitaloihin seuroihin kuuntelemaan saarnoja ja laulamaan virsiä ja hengellisiä lauluja laulukirjastaan Siionin laulut.[6] Suomen paikallisten rauhanyhdistysten kattojärjestö on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK). SRK:n sisarjärjestö Ruotsissa on Sveriges Fridsföreningars Centralorganisation, Yhdysvalloissa Laestadian Lutheran Church, Togossa ELLT[7] ja Virossa Eesti Luterlik Rahuühendus. Viikoittaisten seurojen lisäksi SRK järjestää Suomessa vuosittain suviseurat. SRK ja sen sisarjärjestöt tekevät lähetystyötä useassa maassa ja julkaisevat kirjoja ja äänitteitä. Yhdistyksellä on kolme kansanopistoa ja viisi leirikeskusta, joilla järjestetään erilaisia leirejä kuten rippileirejä. Vanhoillislestadiolaiset tekevät lähetystyötä 16 maassa.[8][9]
Vanhoillislestadiolaisuus on suurin 1900-luvun vaihteen lestadiolaisuuden hajaannuksessa toisistaan eriytyneistä suunnista ja esikoislestadiolaisuuden ja uusheräyksen ohella ainoa, joka on edelleen olemassa. Tämänkin jälkeen vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä on ollut useita hajaannuksia.lähde?
Liike on voimakkaan yhteisöllinen ja sillä on joitakin opillisia erityiskorostuksia luterilaisuudesta. Tunnetuimpia vanhoillislestadiolaisuuden piirteitä ovat eksklusiivinen seurakuntaoppi, syntien julistaminen anteeksi sanoin "Kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä" sekä torjuva suhtautuminen muun muassa televisio-ohjelmiin ja televisiovastaanottimen hankkimiseen kotiin, elokuviin ja teatteriin, julkisiin musiikkitilaisuuksiin kuten konsertteihin, populaarimusiikkiin, meikkaamiseen, kilpaurheiluun, raskauden ehkäisyyn, homoseksuaaliseen käyttäytymiseen, alkoholin käyttöön ja esiaviollisiin suhteisiin. Nämä eivät ole kuitenkaan ehdottomia sääntöjä tai lakeja, vaan ohjeita uskonelämässä.lähde?