Voimaantuminen

Voimaantuminen (valtaistuminen, empowerment) tarkoitti alun perin alistetussa asemassa olevien ihmisryhmien itsetunnon, rohkeuden, yhteiskunnallisen aktiivisuuden ja vaikutusvallan lisääntymistä. Voimaantumisessa alistettu ihmisryhmä nousee ajamaan itse omaa asiaansa. Voimaantumisen prosessiin liittyy usein ulkoapäin annettujen, usein vieraiksi ja negatiivisiksi koettujen määritelmien korvaamista neutraalimmilla tai positiivisemmilla. Voimaantumisesta on puhuttu esimerkiksi etnisten vähemmistöjen, naisten, sukupuolivähemmistöjen ja vammaisten kohdalla.^[1]

Myöhemmin termiä voimaantuminen on käytetty myös synonyymina ihmisen sisäiselle voimantunteelle, jolloin sana ei viittaa enää millään tavoin alistetussa yhteiskunnallisessa asemassa olevien ihmisryhmien tilanteeseen. Esimerkiksi Juha Siitonen käytti voimaantumis-termiä tällä tavoin grounded theory -menetelmällä toteuttamassaan luokanopettajaksi opiskelevien ammatillista kasvua koskevassa kasvatustieteiden väitöskirjassaan^[2] Voimaantumisessa korostuu Siitosen mukaan oma sisäinen vahvistuminen ja se, että ihminen kokee olevansa sisäisesti vahva sekä tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Voimaantumisen seurauksena hän kykenee asettamaan ja saavuttamaan päämääriä, tuntee oman elämänsä olevan hallinnassa sekä itsetuntonsa parantuneen.^[3] Lisäksi hänen toiveikkuutensa tulevaisuutta kohtaan kasvaa. Voimaantuminen voidaan määritellä yksilön valintojen ja sosiaalisen ympäristön väliseksi ihannetilaksi.^[4]

Voimaantuminen on henkilökohtainen prosessi, joka on yhteydessä yksilön omaan haluun ja päämäärien asettamiseen, omiin mahdollisuuksiin luottamiseen sekä näkemykseen itsestään ja tehokkuudestaan. (Siitonen 117.) Siihen liittyy vahva vastuullisuus omasta kehittymisestä sekä halu ja kyky toimia tavalla, jonka itse tietää ja katsoo oikeaksi. Tärkeää voimaantumisessa on muilta saatu kannustava palaute ja reflektiota tukeva vuorovaikutuksellisuus. Lisäksi edellytyksenä ovat luottamus ja kunnioitus, tuki, osallistuminen ja sitoutuminen.^[5] Voimaantumisen käsite tuli suosituksi 1980-luvun puolivälissä ihmisten hyvinvointia edistävien hankkeiden kautta. 1990-luvulla sen käyttö lisääntyi huomattavasti myös kasvatustieteen tutkijoiden keskuudessa.^[6]

Voimaantuminen on yhteydessä yksilön hyvinvointiin. Hyvinvoinnin taas ajatellaan olevan yhteydessä ryhmän muiden jäsenten voimaantumisen ja hyvinvoinnin kokemiseen. Jossain tietyssä ympäristössä voimaantuminen voi olla todennäköisempää kuin toisessa. Toimintaympäristön olosuhteet kuten esimerkiksi valinnanvapaus, ilmapiiri, arvostus tai turvallisuus voivat olla enemmän tukevia ja näin merkityksellisempiä tämän prosessin kannalta.^[7] Voimaantumisen ominaisuudet ilmenevät eri ihmisillä erilaisena käyttäytymisenä ja taitoina.^[8] Koska ihmiset ovat erilaisia, he kykenevät eri tavoin hyödyntämään niitä sosiaalisia kenttiä, joissa he toimivat. Tämän takia voimaantumisprosessi on eri ihmisillä erilainen myös samassa kontekstissa.^[9]

Voimavarakeskeistä muutostyötä voivat tehdä esimerkiksi sosiaalityöntekijät. Siihen sovellettavat periaatteet ovat asiakkaan vahvistumista tukevien puitteiden luominen, asiakkaan sosiaalisten suhteiden ja yhteenkuuluvuuden tunteen lisääminen, itseparantuminen, yhteistyössä lisääntyvä voima (synergia), antautuminen keskusteluun (dialogi) ja asiakkaaseen uskominen.^[10] Voimaantumisella on tärkeä asema muun muassa liike-elämän organisaatioissa, koulutusorganisaatioissa, työyhteisöjen kehitämishankkeissa, kansalaisten oikeuksia ja aktiivisuutta sekä etnisten vähemmistöjen itsemääräämisoikeuden laajentamista ajavissa liikkeissä.^[11]

1. ↑ Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina & Pättikangas, Mervi (1999) Vammaisen henkilön valtaistuminen – palvelujärjestelmän avulla vai ilman sitä? Teoksessa Susanna Nouko- Juvonen (toim.) Pyörätuolitango: näkökulmia vammaisuuteen. Helsinki: Edita, 103 – 126.
2. ↑ JUHA SIITONEN: VOIMAANTUMISTEORIAN PERUSTEIDEN HAHMOTTELUA. Oulun opettajankoulutuslaitos. 1999. sivu 60. http://herkules.oulu.fi/isbn951425340X/isbn951425340X.pdf
3. ↑ Siitonen, J: Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua (pdf) (s.88) Oulun yliopisto. Viitattu 08.12.2008.
4. ↑ * Rostila, I: Tavoitelähtöinen sosiaalityö: Voimavarakeskeisen ongelmanratkaisun perusteet, s. 41. Jyväskylän yliopisto, 2001.
5. ↑ Siitonen, J: Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua (pdf) (s.87-88) Oulun yliopisto. Viitattu 08.12.2008.
6. ↑ Räsänen, T: Voimaantumisen oikeus ja välttämättömyys, s. 18. Lahti: Julkiviestintä Oy: Suomen työvalmennusakatemia, 2002.
7. ↑ Siitonen, J: Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua (pdf) (s.181) Oulun yliopisto. Viitattu 08.12.2008.
8. ↑ Siitonen, J: Voimaantumisteorian perusteiden hahmottelua (pdf) (s.93) Oulun yliopisto. Viitattu 08.12.2008.
9. ↑ Heikkilä, J & Heikkilä, K: Voimaantuminen työyhteisön haasteena, s. 30-31. Porvoo: WSOY, 2005.
10. ↑ Saleeby, D: The strenghts perspective in social work practice. New York: Longman, 1992.
11. ↑ Räsänen, T: Voimaantumisen oikeus ja välttämättömyys, s. 19. Lahti: Julkiviestintä Oy: Suomen työvalmennusakatemia, 2002.