Whigit

Tämä artikkeli kertoo Britannian historiallisesta poliittisesta suuntauksesta, Yhdysvalloissa toimi Whig-puolue vuosina 1828–1852.

Whigit oli Britannian liberaalipuolue vuosina 1688–1859. Tuolloin puolueet olivat lähinnä ryhmittymiä ja toinen suuri ryhmittymä oli konservatiivipuolue ”toryt”.

Whig-puolue voitti vuoden 1705 parlamenttivaalit ja sai enemmistön Englannin parlamentin alahuoneeseen. Huolimatta kuningatar Annan vastustuksesta whigien edustaja Sunderlandin jaarli Charles Spencer pääsi hallitukseen joulukuussa vuonna 1706.[1] 1800-luvulla puolue vastusti orjuutta ja vaati vapaakauppaa, äänioikeuden laajentamista ja parlamentin valtaa yli monarkin. Se vastusti itsevaltiutta ja kannatti perustuslaillista hallintoa, klassista liberalismia, radikalismia ja laillisuusperiaatetta.

Loppuvaiheessa whigien kannatus tuli muun muassa liike-elämältä, toryjen muun muassa aatelisilta maanomistajilta ja hovin piiristä.

Viljalakien (1815–1846) vastaisen taistelun seurauksena konservatiivipuolue hajosi ja sen vapaakauppasiipi liittyi vähitellen whigien ja vapaakauppaa vaatineen radikaaliryhmittymän kanssa yhteen Liberaalipuolueeksi, josta käytettiin ensi kertaa tätä nimeä vuonna 1839, vaikka sen virallisen perustamisen lasketaan tapahtuneen vasta 1859.

  1. Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 15. Venäjä - Puola, s. 83-84. WSOY, 1983. ISBN 951-0-09743-8

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by razib.in