Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta Verenigd Koninkrijk der Nederlanden (hollanniksi) Royaume-Uni des Pays-Bas (ranskaksi) |
|
---|---|
1815–1839 |
|
|
|
Valtiomuoto | perustuslaillinen monarkia |
Kuningas | Vilhelm I (1815–1839) |
Pääkaupunki | Amsterdam ja Bryssel |
Väkiluku (1830) | 2 613 000[1] |
Historia | |
– Wienin kongressi | 16. maaliskuuta 1815 |
– perustuslaki hyväksyttiin | 24. elokuuta 1815 |
– Belgian vallankumous | 18. elokuuta 1830 |
– Lontoon sopimus | 19. huhtikuuta 1839 |
Viralliset kielet | hollanti, ranska (Valloniassa) |
Lyhenne | NL |
Tunnuslause | Je maintiendrai |
Kansallislaulu | ”Wien Neêrlands Bloed” |
Edeltäjä | Ranskan ensimmäinen keisarikunta |
Seuraajat |
Alankomaat Belgia Luxemburg |
Yhdistynyt Alankomaiden kuningaskunta (holl. Verenigd Koninkrijk der Nederlanden, ransk. Royaume-Uni des Pays-Bas) on epävirallinen nimi vuosina 1815–1830 olemassa olleelle valtiolle, joka käsitti nykyiset Benelux-maat. Se muodostettiin Wienin kongressissa vuonna 1815 vastapainona Ranskan valtaa vastaan. Valtion muodostivat Yhdistyneet provinssit ja Eteläiset alankomaat, joiden hallitsijaksi valittiin Orania-Nassau-suku, joka hallitsee nykyäänkin Alankomaita. Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, jonka suurherttuana Alankomaiden hallitsija toimi.
Yhdistyneen Alankomaiden kuningaskunnan hallinnon keskus vaihteli vuosittain Amsterdamin ja Brysselin välillä. Maan hallitsijana toimi sen koko olemassaolon ajan Vilhelm I.[2]
Kulttuurierot ja erimielisyydet katolilaisenemmistöisen etelän ja protestanttienemmistöisen pohjoisen välillä olivat huomattavat, minkä lisäksi Vilhelm I autoritaarisine hallintatyyleineen herätti ärtymystä maan eteläosissa. Vuonna 1830 Ranskan heinäkuun vallankumouksen inspiroimana tapahtui Belgian vallankumous, joka johti maan jakautumiseen kahtia.[3] Alankomaat tunnusti Belgian eron vuonna 1839.