Yhdistys on Suomessa luonnollisten henkilöiden, oikeuskelpoisten yhteisöjen tai molempien jotakin tarkoitusta varten perustama organisaatio. Yhdistymisvapaus kuuluu Suomessa perustuslaissa turvattuihin poliittisiin perusoikeuksiin.
Yhdistys voi olla rekisteröity, rekisteröimätön tai laissa tai asetuksessa erikseen määritelty yhdistys. Laissa erikseen määriteltyjä yhdistyksiä ovat esimerkiksi Suomen Punainen Risti,[1] Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston osakunnat,[2] ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat,[3] ja Suomen Asianajajaliitto.[4][5] Vain rekisteröity tai lain erikseen määrittelemä muu yhdistys on itsenäinen oikeushenkilö. Rekisteröitymättömän yhdistyksen toiminnasta vastaavat sen johdossa toimivat henkilöt, kunnes yhdistys on saanut rekisterimerkinnän.
Yhdistyksistä on säädetty erityinen yhdistyslaki. Se koskee niin sanottuja aatteellisia yhdistyksiä. Se ei koske yhtiöitä, osuuskuntia tai muita yhteisöjä, joiden tarkoituksena on voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osalliselle taikka joiden tarkoitus tai toiminnan laatu muuten on pääasiassa taloudellinen. Erityisellä lailla tai asetuksella perustettuja yhdistyksiä yhdistyslaki koskee vain sikäli kuin niin on erikseen säädetty.
Suomessa on yhdistysrekisterissä noin 135 000 yhdistystä (2014),[6] joista noin 100 000 on toimivia.[7] Niissä arvioidaan olevan 15 miljoonaa jäsentä (2014).[8]