Yrityskauppa

Yrityskauppa tarkoittaa järjestelyä, jossa yritys ostaa toisen yrityksen liikeomaisuus (substanssi) tai sen osakkeet tai osuudet (omistuskauppa). Yrityskauppa-sanan asemesta voidaan käyttää sanaa yritysosto, jolloin tarkastellaan asiaa ostajan kannalta. MBO (management buyout) on yrityskauppatilanne, jossa ostajana on yrityksen toimiva johto.[1] Yrityskaupalla voidaan tarkoittaa myös yrityksen omistaman yksittäisen liiketoimintayksikön, esimerkiksi ravintolan,[2] kauppaa.

Maailman suurin yrityskauppa tehtiin, kun AOL osti vuonna 2000 Time Warnerin 186,2 miljardilla dollarilla.[3] Suomen suurin yrityskauppa tehtiin, kun energiayhtiö Fortum vuonna 2015 myi Ruotsin sähkönsiirtoliiketoimintansa 6,6 miljardilla eurolla.[4] Kun Nokia osti Alcatel-Lucentin, kyseessä oli Suomen historian ylivoimaisesti suurin yrityskauppa, jossa kauppasumma on 15,6 miljardia euroa.[5]

Suomalaisen yrityksen myyminen ulkomaille hyödyttää yleensä Suomea, koska ulkomaisessa omistuksessa olevat yhtiöt ovat tuottavampia ja yrityksen myyminen tuo maahan johtamisosaamista ja tutkimuksen ja kehityksen osaamista. Myyjät myös usein käyttävät myyntitulojaan uuden yritystoiminnan perustamiseen.[6]

  1. Immonen, Raimo: Yritysjärjestelyt, s. 33–40. 3. uud. p.. Helsinki: Talentum, 2006. ISBN 952-14-0864-2.
  2. Larnemaa Ari: Ravintolakaupan sidosryhmät. Diplomityö. Haaga Instituutti, 1997.
  3. Largest Mergers & Acquisitions of All Time: Deals Bloomberg. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)
  4. Taloussanomat
  5. Kauppalehti
  6. Tutkija: Yhtiöiden myynnistä ulkomaille enemmän hyötyjä kuin haittoja, (Arkistoitu – Internet Archive) 16.9.2014, Juhani Saarinen, Hs.fi.

From Wikipedia, the free encyclopedia · View on Wikipedia

Developed by Tubidy