Rapakivi

Rapakivet ovat anorogeenisia laatan sisäisiä A-tyypin graniitteja, joille on tunnusomaista rapakivitekstuuri suurimmissa batoliiteissa. Tiukan määritelmän mukaan rapakivitekstuuriin kuuluu (1) alkalimaasälpäfenokrysti, jota voi reunustaa (2) plagioklaasikehä sekä (3) kahden generaation alkalimaasälpää ja kvartsia. Kaikissa rapakivissä ei välttämättä ole hyvin kehittynyttä rapakivitekstuuria, jolloin 1–5 cm:n läpimittaisten pyöreähköjen alkalimaasälpäfenokrystien ympäriltä puuttuvat plagioklaasikehät. Rapakivistä on olemassa myös muita tekstuureja, jotka ovat porfyyrinen ja tasarakeinen.^[1] Rapautuminen geokemiallisena ilmiönä on tunnusomaista rapakiville. Ne rapautuvat herkästi soraksi ja pieneksi kiviksi, jota kutsutaan moroksi.^[2]

Rapakiviä tavataan kaikilla mantereilla ja ne ovat iältään 2,8–0,05 Ga^[3], mutta suurin osa niistä syntyi paleo- ja mesoproterotsooisella maailmankausilla 1,8–1,0 Ga sitten. Suomen rapakivet ovat iältään 1 650–1 540 Ma. Suomea pidetään rapakivitutkimuksen ydinalueena. Suomessa on neljä suurta rapakivibatoliittia; Viipurin, Laitilan, Vehmaan ja Ahvenanmaan batoliitit sekä useita pienempiä stokkeja; Suomenniemi, Ahvenisto, Onas, Bodom, Obbnäs, Sipoo, Reposaari, Eurajoki, Kokemäki, Fjälskär ja Kökarsfjärden. Näiden kaikkien graniittien ikä on 1,64–1,54 Ga välillä.^[4]

Professori Jakob Johannes Sederholm julkaisi kattavan tutkimuksen rapakivistä vuonna 1891. Hän oli ensimmäinen tutkija, joka esitti rapakivitekstuurin. Urban Hjärnen vuoden 1694 julkaisussa sana rapakivi tulee esille ensimmäistä kertaa, ja se on saunan lisäksi harvoja suomalaisia sanoja, jotka on lainattu sellaisenaan muihin kieliin.^[5]

1. ↑ Dempster et al. 1994
2. ↑ Rämö et al. 1998
3. ↑ Larin 2009
4. ↑ Rämö ja Haapala 1995
5. ↑ Rämö ja Haapala 2005